Yksityisten palvelutoimialojen liikevaihto kasvoi Paltan tuoreen suhdannekatsauksen mukaan 3,6 prosenttia viime vuonna. Kasvu voimistui loka-joulukuussa, ja Palta uskoo sen jatkuvan ripeänä tämän vuoden alkupuolella.
– Suomen talouden piristyminen näkyy selvästi palvelujen kysynnässä. Viime vuoden loppupuolella voimistunut kasvu jatkuu. Vienti näyttää vihdoin kääntyvän maltilliseen kasvuun, joten logistiikkakin ponnistaa tänä vuonna kasvuun, arvioi Paltan pääekonomisti Matti Paavonen Paltan tiedotteessa.
Liikevaihto kasvaa Paltan ennusteen mukaan kaikilla yksityisten palvelualojen päätoimialoilla. Kasvu on nopeinta työllistämistoiminnassa ja liike-elämän palveluissa. Myös logistiikassa näkyy pitkän tauon jälkeen pientä kasvua.
Paavosen mukaan Suomessa eletään nyt kovinta nousukautta, ja taloudessa mennään nykyisen potentiaalin yläpäässä.
– Pienillä viilauksilla kasvu ei tästä nopeudu. Suomi tarvitsee yhteisen päämäärän ja yli hallituskausien meneviä uudistuksia, jotka osuvat talouskasvun ytimeen, työllisyyteen ja tuottavuuteen. Lyhyellä aikavälillä se tarkoittaa työmarkkinoiden joustavoittamista ja paikallisen sopimisen lisäämistä, pitkällä aikavälillä heikon tuottavuuskehityksen selättämistä. Pelkkä Suomen malli palkkamaltteineen ei riitä, Paavonen sanoo.
Uudet teknologiat mahdollistaisivat Paltan mukaan suuretkin tuottavuusloikat palveluissa. Kasvun tueksi tarvittaisiin kuitenkin uusia toimintatapoja ja innovaatioita.
Paltan toimitusjohtajan Riitta Varpen mielestä innovaatiopanostuksissa Suomella ei ole varaa antaa etumatkaa kilpailijamaille.
– Vanhoja rakenteita säilyttävistä yritystuista tulisi uskaltaa luopua ja suunnata tukirahat rakenteita uudistaviin, digikehitystä vauhdittaviin ja kansainvälistä kasvupotentiaalia tukeviin hankkeisiin, Varpe painottaa.
Ratkaisut tuottavuuskehitykseen löytyvät hänen mukaansa myös paikallisesti hiotuista ja sovituista toimintatavoista sekä digitalisaation hyödyntämisestä.