Palvelualojen työnantajat Paltan mukaan Ilmailualan Unioni IAU:n ilmoittamat lakot aiheuttavat merkittävää haittaa lentoliikenteelle ja tuhansille matkustajille.
Tällä hetkellä IAU:lla ei ole nähtävillä todellista pyrkimystä päästä sovintoon työriidassa, arvioi Paltan työmarkkinajohtaja Minna Ääri.
– IAU jatkaa täysin vastuuttomasti toimiaan suomalaisten kesälomien pilaamiseksi seurauksista välittämättä. Neuvotteluiden kuluessa on selkeästi käynyt ilmi, että tällä hetkellä IAU:n tavoitteena ei ole ratkoa työriitaa, vaan maksimoida sopimusalan suurimmalle yhtiölle, Finnairille aiheutuvat taloudelliset vahingot, Ääri sanoo tiedotteessa.
Lakkotoimillaan IAU on Äärin mukaan ajanut kiistan tilanteeseen, jossa kaikki osapuolet kärsivät seurauksista: lakkojen kohteena olevat yhtiöt, kotimaiset ja ulkomaiset matkustajat. Myös IAU:n jäsenet kärsivät hänen mukaansa lakoista.
– Kyseessä on IAU:n ajojahti kansallista lentoyhtiötä kohtaan, jossa lopulta maksajiksi joutuvat myös liiton omat jäsenet. Lakkoilevat IAU:n jäsenet päätyvät itse vahinkojen kohteeksi, kun tuloja ei ole ja tulevat palkankorotukset lykkääntyvät koko ajan pidemmälle.
Eilen tiistaina IAU ilmoitti uusista neljän tunnin lakoista 16.,18., 21. ja 23. heinäkuuta 2025. IAU on ilmoittanut lakoista myös ensi ja seuraavalle viikolle, 2., 4. ja 7. heinäkuuta.
Paltan mukaan Finnair on tähän mennessä joutunut perumaan IAU:n toimien takia noin 1000 lentoa ja peruutukset ovat vaikuttaneet noin 80 000 matkustajaan.
Työnantajajärjestön mukaan kiistan ytimessä ovat alalla koronavuosina tehdyt säästöt, joilla IAU nyt perustelee tavoitettaan saada alalle muita palkansaajia korkeammat palkankorotukset.
Ääri muistuttaa, että koronavuosina myös monella muulla alalla tehtiin säästöjä työpaikkojen säilyttämiseksi. Paltan mukaan IAU:n kanssa sovittiin tuolloin yhteisellä päätöksellä, että koronavuosien säästöjen takia tekemättä jääneitä korotuksia ei tulla myöhempinä vuosina kompensoimaan.
– Kaikki muut ammattiliitot IAU:ta lukuun ottamatta ovat tällä sopimuskierroksella yleisen linjan mukaisessa raamissa. Noin 8 prosentin palkankorotukset sopimuskaudelle on jo sovittu noin miljoonalle suomalaiselle palkansaajalle, ja niiden on käytävä myös IAU:lle, Ääri painottaa.
Työnantajapuoli on Äärin mukaan tällä hetkellä valmis yleisen linjan mukaisiin korotuksiin siitä huolimatta, että toimintaympäristössä on voimassa olevan Venäjän ylilentokiellon lisäksi uusiakin haasteita, viimeksi Lähi-idän kriisiytyneen tilanteen takia.





