Paristolaatikoista on viime ja tänä vuonna alkanut tulipaloja, kun napojen oikosulku on kuumentanut paristot ja sytyttänyt lopulta keräyslaatikon tuleen.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), Recser Oy ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK muistuttavatkin, että palovaara on helppo estää ennalta, kun muistaa teipata käytöstä poistettujen paristojen virtanavat piiloon ennen palautusta.
Teipillä suojatut paristot voi rauhallisin mielin varastoida kotona ja viedä isompana eränä liikkeessä odottavaan keräyslaatikkoon. Käytettyjä paristoja ja akkuja otetaan vastaan kaikissa niitä myyvissä liikkeissä.
Kodeissa on monia laitteita, jotka toimivat paristoilla tai paristojen kaltaisilla akuilla. Joissakin laitteissa, kuten kelloissa, paristot kestävät useita vuosia. Leluissa pariston käyttöikä voi olla vain muutamia päiviä. Joihinkin laitteisiin neuvotaan vaihtamaan paristot määrävälein, esimerkiksi kerran vuodessa.
Kaikissa paristoissa on ympäristölle vaarallisia tai haitallisia aineita. Asianmukainen keräys ja käsittely pienentävät ympäristökuormitusta ja mahdollistavat raaka-aineiden uudelleenkäytön.





