Joulukoristeet rappukäytävässä voivat olla paloturvallisuusriski.
Johtava palotarkastaja Kari Kummunsalo muistuttaa Turun Sanomissa, että kaikenlaisen tavaran säilyttäminen kerrostalon rapussa on turvallisuusriski, mikä on kirjattu myös pelastuslakiin.
Tämä koskee myös esimerkiksi suurempia joulukoristeita, kuten joulukuusia.
Joulukuusi voi lisätä palokuormaa, sillä se on palavaa materiaalia ja tulipalon sattuessa se sekä savuttaa että lisää lämpöä.
Lisäksi se voi muodostaa esteen, mikä vaikeuttaa poistumista tulipalon hetkellä kerrostaloasunnoista.
– Porraskäytävä ei ole tarkoitettu koristeluun, vaan sen pitää olla aina esteetön ja turvallinen. Kaikille asukkaille pitää taata mahdollisuus päästä pois, Kummunsalo huomauttaa.
Usein rappukäytävä on kerrostalon ainoa poistumis- ja pelastustie, hän lisää.
Joulukuusien lisäksi myös esimerkiksi porrasmatot ovat kiellettyjä, sillä ne voivat estää oven avaamisen hätätilanteessa. Lastenrattaitakaan ei rappukäytävässä sovi säilyttää.
Yksittäinen talonyhtiö voi myös linjata itse kaikki koristeet kieltävästä joulukoristekiellosta. Kiinteistöliiton mukaan ovikoristeet, esimerkiksi joulukranssit, ovat kuitenkin sallittuja, mikäli ne eivät merkittävästi lisää palokuormaa.
Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen ja ensihoidon tekemä linjaus omalla Facebook-tilillään joulukuusikiellosta on herättänyt vilkasta keskustelua. Moni kommentoija on pahoittanut mielensä siitä, että säännöt kieltävät rappukäytävän joulukuuset.
– Saiskos tilastoa esim. kuinka monta ihmistä on tässä valtakunnassa menettänyt henkensä rappukäytävässä olevaan joulukuuseen, eräs kommentoija kirjoittaa.





