Palkansaajajärjestö Pardia kertoo tiedotteessaan jäsenistönsä antavan tukensa kilpailukykysopimukselle. Pardian jäsenkyselyyn vastanneista 80 prosenttia piti kilpailukykysopimusta pakkolakeja parempana vaihtoehtona.
‒ Kilpailukykysopimuksen kannattajat perustelivat valintaansa muun muassa sillä, että näin voitiin välttää myös lomaoikeuteen kajoaminen ja sairausajan karenssit. Epäoikeudenmukaisena pidettiin kuitenkin sitä, että lomarahoja julkisella sektorilla kohdellaan sopimuksessa eriarvoisesti suhteessa muihin työnantajasektoreihin, sanoo järjestön puheenjohtaja Niko Simola.
Jäsenkyselyssä tiedusteltiin myös jäsenten näkemyksiä paikallisesta sopimisesta. Noin puolet vastaajista katsoi, että erilaiset kannustinpalkkiot ja työpaikan työaikajärjestelyt voi sopia paikallisesti.
Noin kolmannes kannatti myös ylityökorvauksien ja palkankorotusten paikallista sopimista. Kaikkein vähiten paikallisesti sovittavaksi haluttiin irtisanomiskorvauksia ja muutosturvaa, lomarahojen suuruutta ja lomien pituutta.
Palkansaajajärjestö Pardian kokonaisjäsenmäärä on noin 55 000 jäsentä, joista enemmistö työskentelee valtion virastoissa ja laitoksissa sekä merkittävä osa liikelaitoksissa, yrityksissä, yliopistoissa ja Kelassa. Pardia on STTK:n suurimpia jäsenliittoja.