Kiinan esittämät aluevaatimukset Etelä-Kiinan meren saariryhmiin ovat ajaneet maan törmäyskurssille Filippiinien, Vietnamin, Malesian, Taiwanin ja Brunein kanssa.
Kansainvälisen tuomioistuimen mukaan vaatimukset ovat merirajat määrittelevän YK-sopimuksen vastaisia ja loukkaavat muiden maiden koskemattomuutta.
Radio Free Asian selvityksen mukaan Kiina on vahvistanut asemaansa tuhansilla merimiliisin sotilailla ja yli sadan aluksen laivastolla.
Valtio-omisteinen yhtiö on hallinnoinut Hainanin maakunnassa sijaitsevia aluksia ja salaisia turvallisuustietoja, mikä viittaa muuhun kuin vain kalastusalan toimintaan. Selvityksen mukaan ainakin yhdessä aluksessa on kokeiltu uutta viestintäjärjestelmää, jolla saariryhmiä koskevia tiedustelutietoja on lähetetty mantereelle.
Sanshan kaupungissa elävät lukuisat ”kalastajat” ovat paljastuneet miliisin jäseniksi, joiden tehtävänä on Kiinan tukikohtien vartiointi. Maa on siirtänyt kiistanalaisille saarille viime vuosina muun muassa ilmatorjunta- ja merimaaliohjuksia.
Filippiinien asevoimat julkaisi aiemmin keväällä kuvia suuresta määrästä Kiinan laivoja, jotka oli ankkuroitu Spratlysaariin kuuluvan atollin tuntumaan. Kiinan suurlähettilään mukaan alukset olivat hakeutuneet suojaan huonolta säältä.
– On tavanomaista, että kiinalaiset kalastusalukset siirtyvät suojaan tällaisissa olosuhteissa. Kiinan merimiliisi ei liity asiaan, kuten on väitetty, suurlähettiläs vastasi.