Pakolaisia vastaanottaville kunnille jaettiin rahaa

Kahdeksan ministeriä käsittävä kotoutus- ja maahanmuuttopoliittinen ministerityöryhmä sopi maanantaina pakolaisia ja turvapaikanhakijoita vastaanottaville kunnille maksettavasta turvapaikka-, maahanmuutto- ja kotouttamisrahoituksesta.

Ministerityöryhmän puheenjohtaja, työministeri Lauri Ihalainen (sd.) sanoo iloitsevansa kuntien innosta vastaanottaa pakolaisia, sillä kuntapaikkoja on tiedossa tällä hetkellä jo noin 1 200–1 300.

– Olemme nähneet myönteisen lumipalloefektin Suomen kunnissa: monet uudet kunnat ovat tehneet päätöksen pakolaisten vastaanotosta, ja hyvät luotettavat kumppanit, kuten Tampere ja Kuopio, ovat päättäneet lisätä vastaanottoaan, Ihalainen sanoo.

Ministerityöryhmä sopi, että valtion rahoituksesta runsas puolet – 3,3 miljoonaa euroa vuosittain – kohdennetaan toimintatukena kunnille. Lisärahoitusta on tarkoitus myöntää kunnille sekä kiintiöpakolaisten että myönteisen päätöksen saaneiden turvapaikanhakijoiden vastaanotosta.

Lisäksi rahoitusta kohdennetaan muun muassa kiintiöpakolaisten viranomaisprosessien kehittämiseen, sekä keskeisten palvelujen, kuten psykososiaalisen tuen vahvistamiseen.

Sisäministeriö arvioi, että Suomi saa kaudella 2014–2020 EU:n komissiolta vuosittain noin kuuden miljoonan euron rahoituksen Suomen vastaanottamien kiintiöpakolaisten määrän perusteella. Korvaus on 6 000 euroa kutakin pakolaista kohden, ja eräiden ns. haavoittuviin ryhmiin kuuluvien pakolaisten osalta 10 000 euroa.

Mainos