Ilta-Sanomat haastatteli turvapaikanhakijoita Haaparanta-Tornion matkakeskuksessa.
Matkakeskukseen oli lehden mukaan saapunut kello kahteen mennessä hieman alle 300 pakolaista Luulajasta. He olivat matkanneet yön Tukholmasta läpi Ruotsin päästäkseen Suomeen.
Luulajasta saapui maanantaiaamuna ainakin neljä ylimääräistä bussivuoroa vakiovuoron lisäksi.
”Suomi on paras paikka pakolaisille. Niin ovat sanoneet ystäväni kotimaassa ja Suomessa”, 19-vuotias Hassam Noor kertoo.
Ruotsissa Hassamille oli sanottu, että maahan voi jäädä tai sitten voi jatkaa matkaa Suomeen. Ruotsalaiset olivat kohdelleet Hassamia hyvin, mutta hän ei silti halunnut jäädä maahan, koska ei tunne sieltä ketään.
”Ystävämme ovat Suomessa”, hän sanoo.
Sotaa pakoon lähteneet nuoret miehet, joiden joukossa on myös 16-vuotias nuorukainen, sanovat kaikkein Somaliassa puhuvan Suomesta.
”He sanovat, että Suomesta saa helposti luvan jäädä. Ruotsi ja Saksakin ovat hyviä maita.”