Pakkoyhtiöittäminen mainittiin eduskunnassa 29 kertaa

Sdp:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kansanedustajilla oli yhteinen pointti sote-keskustelussa.

Eduskunta kävi tiistaina noin seitsemän tunnin keskustelun hallituksen esityksestä maakuntien perustamista ja sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisen uudistusta koskevaksi lainsäädännöksi.

Sote-keskustelussa punavihreiden oppositiopuolueiden kansanedustajat mainitsivat termin pakkoyhtiöittäminen tai jonkin sen muodon 29 kertaa. Hallituspuolueiden edustajat eivät käyttäneet termiä kertaakaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Seuraavassa on eräitä kansanedustajien toteamuksia puheenvuoroissaan täysistunnossa:

– Meillä on edessä kolmen puolueen esitys maakuntauudistuksesta, jossa soten lisäksi maakunnille siirretään kymmeniä muita toimintoja, julkiset palvelut pakkoyhtiöitetään ja annetaan suurelta osin markkinoiden hoidettaviksi. (Sirpa Paatero, Sdp)

– Näistä 18 maakunnasta on tulossa liian heikkoja hoitamaan niille tarkoitettuja tehtäviä, ja samaan aikaan kun on tämä pakkoyhtiöittäminen ja valinnanvapaus tässä mukana, niin riski on se, että yksityiset yritykset pystyvät kyllä markkinoinnillaan saamaan itselleen sellaisia asiakkaita, jotka ovat heille huokeita ja edullisia, ja silloin kustannussyistä te tulette rajoittamaan sitä, mitä palveluita julkisesti ylipäätään korvataan. (Ville Niinistö, vihreät)

– Tässä on hyvin tuotu esille, kuinka tämä keskeisin ongelma hallituksen sote-mallissa on tämä valinnanvapaus-nimellä kulkeva pakkoyhtiöittämis- ja palveluiden ulkoistamismalli, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että mikään soten alkuperäisistä tavoitteista ei ole mahdollista toteuttaa. (Li Andersson, vasemmistoliitto)

– Näyttää siltä, että kansalaisten luukut tulevat vain lisääntymään ja kansanvalta tulee karkaamaan pakkoyhtiöihin piiloon. (Susanna Huovinen, Sdp)

– Tehdään sote, luovutaan pakkoyhtiöittämisestä. (Antti Lindtman, Sdp)

Poimintoja videosisällöistämme

– Valitettavasti nyt kuitenkin hallituksen käsissä nämä alkuperäiset uudistustavoitteet on unohdettu ja yksityistäminen ja pakkoyhtiöittäminen ovat tulleet itsetarkoitukseksi. (Hanna Sarkkinen, vasemmistoliitto)

– Koko hallituksen sote-esitys perustuu markkinaehtoisuuteen, pakkoyhtiöittämiseen ja valinnanvapauteen. (Anneli Kiljunen, Sdp)

– Keskusta voisi reilusti jo myöntää, että kun raha ja ohjaus tulevat valtiolta ja palveluiden tuottajat pakkoyhtiöitetään, kansanvaltaisuudelle voi jättää hyvästit. (Touko Aalto, vihreät)

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Kysyn teiltä, arvoisa ministeri: oletteko valmis viemään maaliin uudistuksen parlamentaarisessa yhteistyössä ja vetämään pois kansanvaltaa romuttavan pakkoyhtiöittämis- ja yksityistämisvelvoitteen julkisten palveluiden osalta? (Katja Hänninen, vasemmistoliitto)

– Todella suuret riskit liittyvät tähän julkisen tuotannon pakkoyhtiöittämiseen ja siihen, että valinnanvapaus todellakin uhkaa vaarantaa terveyspalvelujemme laadun ja saatavuuden. (Johanna Karimäki, vihreät)

– Tämä hallituksen malli johtaa pakkoyhtiöittämiseen ja palveluketjujen hajoamiseen, mikä vaikeuttaa sitten myöskin kustannusten hillintää. (Merja Mäkisalo-Ropponen, Sdp)

Mainos