Päivi Räsänen siirtämässä Suojelupoliisia sisäministeriön alaisuuteen

Sisäministeri Päivi Räsänen (kd.) on asettanut lakihankkeen, jolla Suojelupoliisi siirrettäisiin sisäministeriön alaisuuteen.

Tällä hetkellä Suojelupoliisi sijaitsee hallinnollisesti Poliisihallituksen alaisuudessa. Hankkeen taustalla on Suojelupoliisin asemaa selvittäneen työryhmän raportti, joka luovutettiin Päivi Räsäselle keskiviikkona.

Ministerin mukaan hallinnollista uudelleenasemointia tukevat Suojelupoliisin muusta poliisista poikkeavat erityistehtävät sekä muutokset toimintaympäristössä.

– Toimintaympäristön muutos on korostanut turvallisuuspoliisitoiminnan ja muun poliisitoiminnan välisiä eroja entisestään. Uudistus myös lyhentäisi hallinnollista etäisyyttä turvallisuuspoliittisiin päätöksentekijöihin, ja selkeyttäisi viraston asemaa sekä kotimaisessa viranomaiskentässä että kansainvälisessä turvallisuus- ja tiedustelupalveluiden välisessä yhteistyössä, perustelee Räsänen.

Työryhmän raportin mukaan Suojelupoliisin toimintaympäristö on muuttunut voimakkaasti viime vuosina.

– Sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden sekä kansallisen ja kansainvälisen toimintaympäristön väliset rajat ovat hämärtyneet. Ulkomailla toimivien terroristi- ja muiden väkivaltaisten ryhmien jäsenten ja kannattajien yhteydet Suomeen ovat lisääntyneet. Merkittävää on ollut myös toimintaympäristön tietoteknistyminen.

Suojelupoliisin tehtävänä on torjua sellaisia hankkeita ja rikoksia, jotka voivat vaarantaa valtio- ja yhteiskuntajärjestystä tai valtakunnan sisäistä tai ulkoista turvallisuutta sekä suorittaa tällaisten rikosten tutkintaa.

Mainos