Päivi Räsänen haluaa torjua poliisien päähuivit

KD:n ryhmäjohtajan mukaan huntu on yhdistettävissä islamilaiseen uskontunnustukseen.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kristillisdemokraattien eduskuntaryhmän puheenjohtajan Päivi Räsäsen mukaan päähuivin salliminen poliisille on ehdottomasti torjuttava.

Sisäministeriön poliisiosastossa tehdään parhaillaan selvitystä uskonnollisten tunnusten käytöstä osana poliisin virkapukua. Suomessa päähuivin käyttö poliisin virantoimituksessa ei aiemmin ole ollut mahdollista.

– On tärkeää, että luottamus poliisiin säilyy vahvana. Poliisi on viranomainen, jonka toiminnalta odotetaan puolueettomuutta kaikkia ihmisryhmiä kohtaan. Virka-asun tarkoitus on osoittaa, että poliisi käyttää julkista valtaa, jossa kaikkiin ihmisiin suhtaudutaan yhdenvertaisesti, entinen sisäministeri ja kansanedustaja Päivi Räsänen toteaa.

– Poliisin huntu toisi väistämättä yleisön mieleen islamilaisen uskontunnustuksen, mikä ei ole tarpeen virantoimituksessa, Räsänen jatkaa.

Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan huivi voisi mahdollistaa lisää vähemmistön edustajia poliisiin. Hän kertoi vuodenvaihteessa tavanneensa paljon nuoria musliminaisia, ”jotka haluaisivat lähteä poliisiin, mutta huivi voi olla se este”.

Päähuivia on käsitelty poliisissa myös työturvallisuustekijänä.

– Poliisissa on aiheellisesti pohdittu skenaarioita, joissa huivi voisi kääntyä poliisia vastaan esimerkiksi tappelutilanteessa. Nämä poliisin esittämät huolet on kuultava. Kun poliisi saattaa joutua ratkomaan hälytystehtävissä ristiriitatilanteita, joissa voi olla erilaisten aatteellisten taustojen omaavia henkilöitä konfliktissa keskenään, niin virka-asulla korostetaan poliisin neutraalia asemaa suhteessa eri maailmankatsomuksiin, Päivi Räsänen sanoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)