Uskonpuhdistuksesta Kansanlähetyspäivillä Ryttylässä puhunut Päivi Räsänen kertoi puheen henkilökohtaisessa osuudessa äidiksi tulonsa jälkeisestä masennuksesta. Hän oli tuolloin hämmästyksekseen huomannut, miten Martti Luther kävi isäksi tultuaan aikanaan läpi samoja tuntoja.
– Minullakin oli nuorena elämänvaihe, jossa armollista Jumalaa oli vaikeaa löytää. Kamppailin kysymyksen kanssa, mistä tiedän olevani oikeassa uskossa Jeesukseen. Joku vastasi minulle, että se riittää, jos vain tahdot etsiä Jumalaa, Päivi Räsänen sanoi puhereferaattinsa mukaan.
– Vastaus johti syvempään epätoivoon. Miten voisin varmistua, että tahtoni on riittävän syvä ja vilpitön? Tahdonko tosissani? Jouduin toteamaan ahdistuneena, että ei minulta löydy edes tahtoa.
– Syyllisyyden kokemus löysi aina uusia kohteita. Joka päivä mieleeni muistui menneisyydestä ”käsittelemättömiä” syntejä, puhumattakaan tuoreista. Se ajoi tekemään tunnustuksia sinne ja tänne, tiedekunnan dekaanille, nimismiehelle, tuttaville, ystäville ja sukulaisille usein täysin mitättömistä ja lähinnä huvittavista asioista.
Hän kertoi autokoulussa tuolloin vakuuttaneensa kunnian ja omantunnon kautta lomakkeessa, ettei ole ajanut luvatta autoa.
– Samalla muistin, että olin harjoitellut isäni opastuksella autoilua Konnunsuon kaatopaikan tiellä. Tämä jäi vaivaamaan mieltäni ja yritin selvittää asiaa niin autokoulun kuin poliisin kanssa, jotka eivät olleet asiasta kiinnostuneita, Räsänen totesi.
– Omatuntoni ei saanut rauhaa, jolloin päätin varata ajan Helsingin poliisipäällikölle, jonka sihteerille kerroin, että minulla olisi jotain tunnustettavaa. Ystävällinen päällikkö purskahti nauramaan kuullessaan lettipäisen opiskelijatytön tunnustuksen ja ystävällisesti selitti, että en ollut tehnyt mitään lainvastaista.
Päivi Räsänen sanoi vasta jälkikäteen oivaltaneensa, että tunnustamisella hän haki sitä, että minulle sanottaisiin: ’Ei se mitään. Ei se haittaa. Ei se oikeastaan edes ollut väärin’.
– Sen tähden omatuntoni saivartelikin mieluummin kaikenlaisten nolojen, mutta selvitettävissä olevien juttujen kanssa, kuin todellisen pahuuteni kanssa. Oli vaikea nöyrtyä siihen, että synnit ovat todellisia ja peruuttamattomia, niiden selvittäminen ihmisten kanssa ei auta mitään Jumalan edessä.
Hän sanoi olleensa lopulta pudota penkiltä, kun hänelle avautui Roomalaiskirje 3:10-12: Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa, kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet, ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään.
– En siis ollutkaan poikkeus, sillä ei ole ketään muutakaan, joka etsii Jumalaa! Jokainen ihminen on luonnostaan synnin orja, synnillisten ajatusten ja tekojen vallassa tahtoelämäänsä myöten. Raamattu kuvaa tätä tilaa vieläkin synkemmin. Efesolaiskirjeessä todetaan, että me olimme kuolleet synteihimme. Kuollut ei tee mitään, ei tottele käskyjä, ei tunne eikä tahdo mitään, Päivi Räsänen kuvaili.
– Jumalan armo avautui minulle tavalla, jota en osannut odottaa.