”Synkkien uutisten keskellä on ilo huomata, että suomalaisille on yhä luontevaa kokoontua kirkkoon hakemaan lohdutusta”, Päivi Räsänen sanoi evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksessa Turussa pitämässään puheessa.
Räsänen totesi kirkon roolin tulevan näkyvällä tavalla esiin, kun koko kansa suree.
”Sama koskee myös ihmisten henkilökohtaisia tragedioita: onnettomuuksia, perheiden rikkoutumista, terveyden, työn tai läheisen menetystä. Näissä hetkissä kirkon tehtävänä on olla rukouksessa läsnä ja välittää sekä tuoda toivon näkökulmaa särkyneelle”, Räsänen lausui.
Räsänen korosti puheessaan myös kehitysyhteistyön merkitystä.
”Kehitysyhteistyötä vastustetaan usein sillä verukkeella, että ensin tulee saada kaikki Suomen asiat kuntoon. Kaukana ja lähellä olevien lähimmäisten hätää ei pidä eikä voi asettaa vastakkain”, Räsänen totesi.
”Auttaessamme kehitysmaiden köyhiä, samalla vähennämme omiin kansalaisiimme kohdistuvia turvallisuusuhkia, esimerkiksi kulkutauteja, huumekauppaa tai terrorismia”, Räsänen sanoi.
Räsänen kertoi kirkon yhteiskunnallisten tehtävien rahoitusta koskevan uudistuksen etenemisestä. Seurakuntien yhteisövero-osuuden tilalle tulee valtion budjetista maksettava lakisääteinen rahoitus.
Räsänen painotti, että rahoitus ei ole luonteeltaan valtionavustusta, vaan siitä käytetään nimikettä valtion rahoitus evankelis-luterilaisen kirkon yhteiskunnallisiin tehtäviin.