Eduskunnan budjettikeskustelun iltatunteina Sdp:n Sanna Marin sanoi, että ”valtiovarainministeri (Petteri) Orpo totesi tänään ensi vuoden talousarvion esittelypuheenvuorossaan, ettei häntä oikeastaan kiinnosta Suomen työllisyysaste. Kovaa puhetta ministeriltä, jonka vastuualueella on julkinen talous”.
Paikalla ollut Petteri Orpo otti asiaan kiinni. Orpo sanoi Marinin todella ottaneen esille Orpon sanoman lauseen, jonka oli tarkoituskin herättää.
– Mutta jatkoin: minulle paljon merkittävämpää ovat ne ihmiset siellä, ei se luku – ne ihmiset, jotka ovat työttömiä ja joiden vuoksi hallitus tekee ja itse teen töitä joka päivä, jotta mahdollisimman moni niistä, jotka ovat vailla työtä, voisi päästä työhön, koska se, että pääsee työhön sieltä työttömyydestä, on kaikkein parasta eriarvoisuuden estämistä, Petteri Orpo sanoi.
– Mutta jos oikeasti ymmärsitte niin kuin sanoitte, niin haluan korjata tämän: todellakaan en sano, etteikö työllisyysasteella itse asiassa olisi väliä, mutta se sisältö eli ne työlliset ihmiset, työttömät ihmiset, se on merkityksellistä. Työllisyysaste itsessään on koko hyvinvoinnin perusta.
Sanna Marin yritti uudestaan.
– Todella yllätyin, kun tänään kuuntelin valtiovarainministerin esittelypuheenvuoroa. Lainaus kuuluu siis näin: ”Kaikki täällä ovat kuulleet lukemattomia kertoja, miten meidän suurin ongelmamme on liian matala työllisyysaste. Mutta mitäs jos sanoisin, että minua ei oikeastaan kiinnosta niinkään työllisyysaste”. Tämä oli siis suora lainaus valtiovarainministeri Orpolta, ja minut se yllätti, Sanna Marin totesi.
Petteri Orpo pääsi heti korjaamaan, ja näin hän lainasi omaa aiempaa puhettaan:
– Jatkan siitä, mihin teidän lainauksenne päättyi: ”Se on yksi tunnusluku muiden joukossa, vaikkakin tosi tärkeä. Vielä enemmän kuin Suomen talouden ongelma liian matala työllisyysaste on ihmisten ongelma. Se, että ihminen pääsee töihin, on tärkeämpää kuin se, mitä joku tunnusluku näyttää”. Halusin siis tällä hieman provosoivalla tekstillä tuoda esiin sen, että lukujen takana on ihmisiä, tarinoita, tragedioita ja kohtaloita, ihmisiä, joita me voimme auttaa mukaan, Petteri Orpo sanoi.
Päivänsäde talouskasvusta
Hieman myöhemmin Sdp:n Timo Harakka kertoi budjetista tulleen hänelle mieleen heidän perheessään usein iltaisin esitettävä ”taideteos” Päivänsäde ja Menninkäinen.
– Ja miksi tämä traaginen rakkaustarina, jossa toinen on valon lapsi ja toinen yötä rakastaa, kerron sen ihan pian.
Harakka eteni budjettipuheenvuorosaan ja kysyi lopuksi ”onko siis niin, että tämä hallitus osaa vain leikata, kiusata ja kurittaa, mutta ei kasvattaa, kannustaa ja luoda toivoa tulevaisuuteen”.
– Onko katteeton pessimismi ottanut (Juha) Sipilän ja Orpon panttivangikseen, onko rohkeus loppunut juuri, kun sitä tarvitaan? Eli viihtyykö hallitus paremmin hämärässä, kuten Menninkäinen, eikä pysty sokaistumatta astumaan valoon kuten Päiväsäde?
Teemasta vastasi keskustan Mikko Savola.
– Olen muuten näytellyt Menninkäistä Päivänsäde ja Menninkäinen ‑tarinassa. Minun mielestäni Menninkäinen oli hyvin tämmöinen rakastava hahmo, rakasti Päivänsädettä yli kaiken ja rakastamalla halusi mennä valon maailmaan myöskin. Olkoon talouskasvu meidän rakkautemme nyt täällä, oli sitten yö tai päivä edessä, Mikko Savola sanoi.