Päivän yt-pommi: Yli 330 saa lähtöpassit

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä Teknologian tutkimuskeskus VTT:lle olisi vuodenvaihteessa toimintansa käynnistävänä valtion yhtiönä pitänyt antaa mahdollisuus aloittaa korkeatasoisena huippututkimuksen asiantuntijana.

– Tänään julkistetut henkilöstövähennykset ja alueellisten toimistojen alasajo ovat ikävää seurausta julkisen tutkimusrahoituksen vähentämisestä ja uudelleen suuntaamisesta. Maamme teollisuuden murrosvaiheessa tarvittaisiin ennen kaikkea pitkäjänteisyyttä tutkimusrahoitukseen, Niko Simola sanoo tiedotteessaan.

VTT:n yt-neuvottelujen seurauksena on 335 henkilön vähennykset. Tämä sisältää määräaikaisten työsuhteiden päättymiset ja eläkkeelle jäävät työntekijät. Irtisanottavien lukumäärä on yhteensä noin 250 henkilöä. Yt-neuvottelujen piirissä oli koko VTT:n henkilökunta eli 2478 henkilöä.

VTT:n toimipisteet Turussa, Lappeenrannassa, Kajaanissa ja Raahessa lopetetaan.

Simola edellyttää, että henkilöstölle etsitään töitä muualta VTT:stä tai valtiolta. Hänen mielestään valtion ei pidä omilla toimillaan lisätä työttömyyttä nykyisessä taloustilanteessa.

VTT kertoo tukevansa irtisanottavia tarjoamalla heille työnhakuvalmennusta sekä kannustamalla yrittäjyyteen muun muassa VTT:n patenttien hyödyntämisen avulla.

VTT:n mukaan ”rahoitus- ja markkinatilanne pakottavat sopeuttamiseen sekä toiminnan volyymin että kustannusten suhteen.”

Yhtiöittämisellä ei ole VTT:n mukaan vaikutusta toteutettuihin yt-neuvotteluihin.

Mainos