Painon pudottaminen ja liikunta lievittävät uniapnean oireita.

Hengitysliiton mukaan painon pudottaminen ja liikunta lievittävät uniapnean oireita.

– Jo 5-10 prosentin painonpudotus lievittää sairauden oireita. Liikunta puolestaan parantaa unen laatua ja vähentää päiväväsymystä, kertoo Hengitysliiton järjestöjohtaja Mervi Puolanne.

Hengitysliitto haastatteli tammikuussa uniapneaa sairastavia jäseniään sairauden hyvästä hoidosta ja siihen liittyvistä asioista. Haastatellut kokivat hoidon erityisen onnistuneeksi silloin, kun he olivat onnistuneet pudottamaan painoaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Painonhallinta on kuitenkin edelleen monelle haaste ja siihen tarvitaan tukea. Onnistumisen lisäämiseksi toivomme uniapneaa sairastaville mahdollisuutta saada ohjausta terveellisestä ravinnosta ja oikeista ruokailutottumuksista, Puolanne sanoo.

Hyvään hoitoon kuuluvat haastateltujen mukaan myös tieto sairauden seurantatavasta ja seuraavan käynnin ajankohdasta sekä sairauden hoidossa käytettyjen apuvälineiden laadukkuus ja niiden käytön ohjaus.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Uniapneaa hoidetaan nenämaskin kautta annettavalla ylipainehoidolla eli CPAP-laitteella. Sitä käytetään useimmiten keskivaikeassa ja vaikeassa uniapneassa. Lievässä uniapneassa puolet sairastuneista hyötyy elämäntapahoidosta eikä välttämättä tarvitse CPAP-laitetta.

Uniapneaa sairastavalla nielun alueen lihakset veltostuvat unen aikana. Siitä seuraa ylähengitysteiden osittaista ahtautumista, mikä aiheuttaa hengityskatkoksia ja kuorsausta. Hengityskatkokset johtavat unen häiriintymiseen ja päiväväsymykseen. Sairauden taustalla on useita eri tekijöitä.

– Haastatellut toivovatkin kokonaisterveyden arviointia ja opastusta myös uniapnean liitännäissairauksiin kuten diabetekseen, sydänsairauksiin ja aivoverenkierron häiriöihin. Painonlasku edistää myös sokeri- ja rasva-aineenvaihduntaa sekä tuottaa edullisia sydänvaikutuksia. Paras hoitotulos saadaan vaikuttamalla kaikkiin eri tekijöihin, toteaa Puolanne.

Mainos