– Kun kansanäänestyksen toteuttaminen euroon siirryttäessä laiminlyötiin, olisi nyt järjestettävä kansanäänestys siitä, hyväksyvätkö suomalaiset maamme kuulumisen sellaiseen euroon ja euroalueeseen, joka nyt on syntymässä, Paavo Väyrynen kirjoittaa blogissaan.
Väyrynen toteaa, että Suomi vietiin aikanaan euroon ilman kansanäänestystä.
– Eduskunnalle ei annettu edes lakiesitystä, vaan euroon liittymisestä päätettiin tiedonantomenettelyä käyttäen. Keskustan edustajat eduskunnan perustuslakivaliokunnassa katsoivat, että menettely oli perustuslain vastainen.
Hän uskoo, että rahaliiton rinnalle aiotaan nyt kehittää täydellinen talousliitto, johon kuuluvat yhteinen valtiovarainministeri, yhteinen budjetti ja pysyvät varainsiirtojärjestelmät jäsenmaiden välillä.
– Jos jatkamme nykyisellä teillä, meille käy huonosti. Taloutemme kituu ja menetämme yhä enemmän itsenäisyyttämme, hän ennustaa.