Paavo Väyrynen kertoo blogissaan kirjoittaneensa uuden näytelmän, jonka nimi on Urho ja hänen kisällinsä – tuokiokuvia Urho Kekkosen viimeisestä vuosikymmenestä.
Uusi näytelmä keskittyy 1970-luvun ja 1980-luvun alun poliittiseen historiaan.
Väyrysen mukaan näytelmällä on merkitystä myös historiankirjoituksen kannalta.
– Aion esittää itse (Urho) Kekkosta, Väyrynen kirjoittaa blogissaan.
Näytelmän päähenkilöitä ovat pitkäaikaisen tasavallan presidentin lisäksi maaherra Martti Miettunen, joka toimi kahteen otteeseen pääministerinä 1960- ja 1970-luvuilla. Kolmas näytelmän päähenkilöistä on nuori kansanedustaja Paavo Väyrynen.
Paavo Väyrysen rooliin aletaan Väyrysen mukaan etsiä nuorta harrastelijanäyttelijää.
Näytelmä esitetään Pohjanrannan kesäteatterissa. Ensi-ilta on tarkoitus järjestää 22. heinäkuuta.