Keskustan entinen puheenjohtaja ja pitkäaikainen ministeri Paavo Väyrynen aikoo kertoa pian julkaistavassa kirjassa keinot keskustan kannatuksen palauttamiseen.
Väyrynen erosi keskustasta vuonna 2018 sen jälkeen, kun häntä ei valittu puolueen ehdokkaaksi presidentinvaaleihin. Pitkäaikainen keskustan kansanedustaja pyrki viime vuonna eduskuntaan Seitsemän tähden liike -yhdistyksensä kautta, mutta ei tullut valituksi. Sittemmin Väyrynen on eronnut perustamastaan liikkeestä.
Väyrynen kertoo tiedotteessaan tarjoutuneensa kevään 2019 eduskuntavaalien jälkeen konsultiksi keskustan puoluejohdolle.
– Marraskuun alussa kirjoittamassani blogissa tarjouduin puolueen johdon konsultiksi. Kun palveluksiani ei ole pyydetty, päätin konsultoida kirjoittamalla kirjan. Se ilmestyy muutaman viikon kuluttua, Väyrynen kirjoittaa.
Väyrynen käy kirjoituksessaan läpi keskustan vaalitappioita. Esimerkiksi vuoden 1970 vaaleissa keskustan kannatus laski 17,1 prosenttiin ja vuoden 1972 hajotusvaaleissa edelleen 16,41 prosenttiin.
– Näiden tappioiden jälkeen puolueelle kehitettiin uudet ohjelmat, joissa yhdistettiin toisiinsa alkiolainen ihmisyysaate ja vihreät ympäristöarvot. Niihin perustui puolueen nousu takaisin suurten puolueiden joukkoon. Ne ovat edelleen kestävä perusta Keskustan politiikalle, Väyrynen kirjoittaa.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa keskustan kannatus putosi 13,8 prosenttiin. Ylen kannatusmittauksessa puolueen kannatus oli syyskuussa vain 11,6 prosenttia.
– Vaikka viimeisen suosiomittauksen tulos antaa hieman uskoa paremmasta, puolue horjuu edelleen kuilun partaalla tai pikemminkin on jo sen pohjalla. Sieltä nouseminen vaatii suurta viisautta ja rohkeutta. Aikaa ei hukattavaksi. Historiasta voi oppia.
– Keskustan tilanne on hyvin samankaltainen kuin 1970-luvun alun ja vuoden 2011 tappioiden jälkeen. Vaalitappioiden perimmäiset syyt ovat samat. Samoja ovat myös ne keinot, joilla puolue voi taas nousta suurten joukkoon. Tämän pyrin kirjallani osoittamaan, Väyrynen päättää.