Paavo Väyrynen ehdokkaansa rikostuomiosta: Sain tietää vakavuudesta eilen

Europarlamentaarikko ei tiennyt perustamansa Terve Helsinki -listan ehdokkaan rikostaustasta.

Helsingissä kuntavaaleissa ehdolla oleva europarlamentaarikko Paavo Väyrynen ei tiennyt perustamansa Terve Helsinki -liikkeen ehdokkaan rikostaustan vakavuudesta. Väyrynen kertoo asiasta blogissaan.

Helsingin Sanomat kertoi tänään, että Terve Helsinki -listan ehdokas Sami Salonen on tuomittu vuonna 2012 tapon yrityksestä ja laittomasta uhkauksesta kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan.

– Kun julkinen myllytys alkoi, Sami Salonen kertoi, että hän on saanut väkivaltarikoksesta tuomion. Hän antoi ymmärtää, että kysymyksessä oli vanha asia. Vasta eilen sain tietää tuomion vakavuudesta ja tuoreudesta, Väyrynen kirjoittaa.

Väyrysen mukaan Salonen on ”rangaistuksensa kärsinyt ja rikoksensa siten sovittanut”.

– Meillä ei ollut edellytyksiä selvittää ehdokkaaksi ilmoittautuneiden taustoja. Tämän kerroimme myös kristillisdemokraateille, jonka sitoutumattomiksi ehdokkaiksi meitä oli pyydetty.

Terve Helsinki -liikkeen ehdokkaat ovat Helsingissä ehdolla sitoutumattomina kristillisdemokraattien listalla. Osa heistä on jätetty KD:n vaalimainosten ulkopuolelle esimerkiksi rasististen ja juutalaisvastaisten lausuntojen takia.

Mainos