Esimiestensä kannalta Paavo Susitaival oli usein ongelmallinen. Asetelma on tuttu kovin monesta yhteydestä: alainen, joka ei kirjaimellisesti tottele, toimii omapäisesti ja vieläpä osoittaa tehneensä oikeita ratkaisuja – se vasta päälliköitä harmittaa. Sen tulivat Susitaipaleen yläpuolella olleet todistamaan useaan otteeseen.
Särmikkyys poltti siltoja ja toisaalta pelasti vakavilta tappioilta. Marsalkka C.G.E. Mannerheim ei saanut hyvää käsitystä Susitaipaleesta, jonka isän voi katsoa aikoinaan lukeutuneen marskin vastustajiin.
Jatkosodan esimies jääkärieversti K.A. Heiskanen ei osannut arvostaa prikaatinkomentaja Susitaivalta, joka itsemurhahyökkäysten sijaan säästi miehiä liikkuvan sotakäynnin keinoin: ”Hiki säästää verta”.
Jo ennen talvisotaa Paavi Susitaival oli hankkinut kyseenalaista kuuluisuutta äärioikeiston puhujana, kirjoittajana ja toimijanakin. Hän tuhosi tuhansittain puna-armeijan sotilaita, mutta ehti hankkia vihollisia oman maansa kansalaisista uhoamalla populistien tavoin. Jo ennen talvisotaa hän ehti kirjoittaa kaksi maineikasta kuvausta vapaussodan ajoilta: Ahvola (1937) ja Lentävä komppania (1938).
Heiskasen viesti kiiri komentoketjussa ylöspäin: ”Runoilija ei kelpaa rykmentinkomentajaksi”. Niinistö kuvaa Susitaipaleeseen kohdistunutta vähättelyä huonoksi psykologiaksi, mistä tämän johtama JR29 kärsi henkisesti. Saavutuksille ei annettu arvoa.
Hankala johdettava
Isältään perimänsä ennakkoluulot Mannerheimia kohtaan muotoutuivat punakapinan kukistamisen jälkeen äärioikeistolaiseksi aktivismiksi. Lapuanliikkeeseen, Isänmaallisen kansanliikkeeseen ja Mäntsälän kapinaan kytkeytyminen leimasivat Susitaipaleen pysyväisesti äärioikealle.
Siihen suuntaan häntä siivitti myös veljensä Repolan nimismies Bobi Sivénin vuonna 1921 tekemä marttyyri-itsemurha tämän häpeälliseksi kokemansa Tarton rauhan vuoksi.
Paavo Sivénistä tuli vuonna 1926 Susitaival. Hän toimi tuolloin ruotsinkielisen taktiikan soveltamiskurssin johtajana, jolloin kurssilaiset eivät suostuneet osallistumaan suomalaisten suojeluskuntaupseerien kanssa yhteiseen jumalanpalvelukseen. Näin syntynyt Susitaival varmisti vihollisvälit ruotsinkielisiin, vapaamuurareihin, kommunisteihin, Versailles’n rauhan, Kominternin jne suhteen. Kovasanaisuutensa vuoksi hän kärsi muutaman linnareissunkin.
Vaikka Susitaival oli kiistaton Suomussalmen taistelujen sankarijohtaja, onnistui kollega Hjalmar Siilasvuo painamaan kirjallaan Suomussalmen taistelut (1940) Susitaipaleen ansiot näkymättömiin. Vasta kun tämän Ryhmä Susi talvisodassa (1973) ilmestyi, suuri yleisö tiesi, ettei yksi itsensä ylentänyt ollutkaan ainoa sankari.
Jussi Niinistö olisi voinut edes kerran mainita nimen Alpo Marttinen, joka mitä ilmaisimmin pelasti niin Siilasvuon esikunnan päällikkönä työkyvyn kuin kunniankin. Herrat Susitaival ja Siilasvuo eivät tulleet toimeen keskenään, ja niin he tuntuivat käyvän kumpainenkin kahta omaa, erillistä sotaansa – onneksi menestyksellä: toinen Suomussalmella, toinen Raatteen suunnassa.
Fasisti ansionsa mukaan: ikuinen everstiluutnantti
Taisi olla Marttisen ansiota, että hänestä itsestään ja samalla Siilasvuosta tuli Mannerheim-ristin ritari joulukuussa 1944. Ylenipä Marttinen everstiksi niin Suomen kuin Yhdysvaltain armeijassa sinne paettuaan. Eräänlainen ennätys tämän rinnalla onkin, että sankarimme sai tyytyä vuodesta 1929 lähtien everstiluutnantin arvoon pitkästä urastaan huolimatta.
Suomi lähti Saksan Barbarossa-operaation rinnalla hyökkäykseen kohti itää. Puolet rajastamme oli liki osaamattomien saksalaisten vastuulla. Liittoutumisemme selitteleminen länsivalloille oli vaikea tehtävä.
Eikä siinä ollut Paavo Susitaipaleesta paljoakaan apua, kun tämä päästi totuudellisen sammakon suustaan. Englantilaiset lehtimiehet olivat rintamavierailullaan kunnioittaneet Suomen taistelua demokratian puolesta diktatuuria vastaan, ja kyselleet, mitä puoluetta tämä eduskunnan jättänyt komentaja edusti. ”I am fascist”, oli vastaus.
Suomen Sosialidemokraatin pakinoitsijanimimerkki Sasu Punanen (Yrjö Räisänen) keksi kutsua Susitaivalta nimellä Hukkareissu. Se herätti riemua ja harmitti Susitaivalta koko hänen elämänsä ajan. Saipa nimittelyn uhri mahdollisuuden antaa takaisin.
Kun Susitaival oli ollut valloittamassa kauan haaveiltua kohdetta Äänislinnaa, Susitaival lähetti pilkkaajalleen viestin: ”Terveiset Turunlinnaan Äänislinnasta”. Sasu Punanen kun istui puolestaan vankilassa poliittisesti epäluotettavana.
Kiitos pakkasten ja Stalinin
Monesti populistinkin – olipa kyse oikeistolaisesta tai vasemmistolaisesta – herjat syntyvät käytännön kokemuksista. Saavuttuaan pari viikkoa talvisodan alkamisesta lukien Suomussalmelle, Susitaival näki, miten hyväuskoinen Suomi oli ollut. Talvivaatetusta, telttoja ja aseita ei ollut riittävästi. Aluksi vihollisen ylivoima oli 70-kertainen. Hän julistikin, että eduskunnan jäsenten olisi palveltava jonkin aikaa eturintamassa, tietäisivät enemmän.
Samalle suunnalle komennettu everstiluutnantti Uno Fagernäs murjaisi miehilleen jaetuista 1871-mallisista kivääreistä: ”Niillä ei osu edes venäläisiin eukkoihin, ryssillä on hyvät aseet, vaihtakaa paremmat itsellenne”. Ja niinhän siinä kävi suurten mottitaistelujen myötä.
Paitsi johtajasankareita ja heidän miehiään suomalaisten oli kiittäminen pakkasta. Susitaival piti Vladimir Leniniä maailmanlaajuisen vitsauksen pääsyyllisenä, mutta Josif Stalinia hän kiitteli. Tämä oli nimittäin talvisotaa edeltävinä vuosina teloituttanut oman armeijansa upseereita enemmän kuin saksalaiset puna-armeijan upseeristoa koko 2. maailmansodan aikana.
Jussi Niinistö: Paavo Susitaival. Kolme sotaa, kaksi kapinaa, neljä linnareissua. Minerva 2021.
