Entinen pitkäaikainen pääministeri ja Sdp:n ex-puheenjohtaja Paavo Lipponen täyttää lauantaina 75 vuotta. Demokraatin haastattelussa hän sanoo keskustelun kansanedustajien matkoista ulkomaille olevan suurimmilta osiltaan pelkkää kaunajournalismia, mutta tilanteella olevan myös kääntöpuoli.
”Pitkään jatkunut poliitikkojen matkustelemattomuus on johtanut siihen, että suomalaisten poliitikoiden kansainvälinen verkostoituminen on heikkoa. Olemme siirtyneet globaaliin maailmaan ja juuri silloin nousee tällainen kaunapohjainen asia esille. Mediat olivat siinä mukana ja suurin lehti kärjessä”, Paavo Lipponen sanoo Demokraatille.
”Rahat menevät aivan varmasti hukkaan, jolleivät kansanedustajat voi verkostoitua. Mitä käyttöä sellaisilla edustajilla on? Ei meille ole pienenä maana varaa siihen, että jäisimme perähikiäksi. Ja tämä ilmiö koskee koko yhteiskuntaa, ei vain perussuomalaisia. Ikävää, että media on siinä mukana”.
”Kauna myy”, Lipponen toteaa.