Paavo Arhinmäki: Kokeeko puolustusministeri lisäävänsä radikalisoitumista?

Kansanedustaja Paavo Arhinmäki (vas.) on tehnyt puolustusministeri Jussi Niinistölle (uv.) kirjallisen kysymyksen puolustustarvikkeiden viennistä Arabiemiraatteihin.

Kansanedustaja ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Paavo Arhinmäki (vas.) kertoo olevansa tyrmistynyt valtioneuvoston päätöksestä myöntää puolustustarvikkeiden vientilupa Arabiemiraatteihin. Hän on jättänyt asiasta tänään kirjallisen kysymyksen puolustusministeri Jussi Niinistölle.

– Monien arvioiden mukaan Jemenin humanitaarinen tilanne on vähintään yhtä katastrofaalinen kuin Syyriassa. Kuinka epäinhimillinen ja hirvittävä tilanteen maassa pitäisi olla, ettei puolustusministeri Niinistö ja valtioneuvosto enää myöntäisi puolustustarvikkeiden vientilupia Jemenissä sotaa käyvään maahan? Arhinmäki kysyy.

– Kokeeko puolustusministeri Niinistö ja valtioneuvosto omalla toiminnallaan lisäävän pakolaisuutta ja islamistista radikalisoitumista, kun se myöntää puolustustarvikkeiden vientilupia maihin, jotka osallistuvat humanitaarisen katastrofin aiheuttamaan sisällissotaan?

Arhinmäen mukaan puolustustarvikkeiden vientiä Saudi-Arabiaan ja Arabiemiraatteihin on kritisoitu jo pitkään maiden heikon ihmisoikeustilanteen vuoksi. Hän huomauttaa tiedotteessaan, että molempien maiden osallistuminen Jemenin sisällissotaan on lisännyt entisestään kritiikkiä.

Arhimäki arvioi, että sota ja koleraepidemia ovat johtaneet siihen, että Jemenissä on täydellinen humanitaarinen katastrofi. Hän katsoo, että valtioneuvosto ei tästä huolimatta edelleenkään näe ongelmana puolustustarvikkeiden vientiä Jemenin sisällissotaan osallistuvaan maahan.

– Ulkoministeriö on antanut kielteisen ulko- ja turvallisuuspoliittisen arvion Robonic-yhtiön puolustustarvikkeiden vientiluvasta Yhdistyneisiin arabiemiraatteihin. Kenen asiantuntemukseen puolustusministeri Niinistö ja valtioneuvosto nojaavat ulko- ja tuvallisuuspoliittisissa arvioissaan, jos ulkoministeriö ei ole riittävän asiantunteva taho? Arhinmäki kysyy.

Mainos