Laaja joukko ihmisiä on kokoontunut Vatikaaniin Pyhän Pietarin aukiolle muistamaan ja kunnioittamaan paavi Franciscusta, kun hänet lasketaan haudan lepoon. Paikalle odotettiin lauantain mittaan jopa 250 000 ihmistä eri puolilta maailmaa, mukaan lukien useita maailman johtajia, kertoo CNN.
Hautajaisiin osallistuvat tiettävästi muun muassa Yhdysvaltain presidentti Donald Trump, Argentiinan presidentti Javier Milei, Italian pääministeri Giorgia Meloni, Filippiinien presidentti Ferdinand Marcos Jr. ja tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Julkistetun ohjelman mukaan hautajaismessu jakaantuu kolmeen eri osioon. Ensimmäisenä on sanan liturgia, johon kuuluvat alkuvirsi ja -tervehdys, synnintunnustus, vuoropsalmi, ensimmäinen lukukappale, toinen lukukappale, halleluja, evankeliumi, saarna sekä yleiset esirukoukset. Yleisiä esirukouksia luetaan myös ranskaksi, arabiaksi, portugaliksi, puolaksi, saksaksi ja kiinaksi.
Paavi Franciscus haudataan Santa Maria Maggioren basilikaan, jonne hänen arkkunsa viedään hautajaissaattueessa. Franciscus on ensimmäinen paavi satoihin vuosiin, joka haudataan kyseiseen hautapaikkaan.
Paavi oli kuollessaan 88-vuotias. Hän on ensimmäinen paavi Etelä-Amerikasta ja ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen paavi yli tuhanteen vuoteen. Paavi puhui paljon esimerkiksi yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta ja köyhien asemasta. Hänen mukaansa ”köyhillä on etuoikeutettu paikka Jumalan sydämessä”.
Sadat tuhannet ihmiset kävivät ennen hautajaisia hyvästelemässä paavin Pietarinkirkossa, jossa hänen arkkuaan pidettiin.
– Hän teki hyviä muutoksia kirkossa. Uskon, että kirkko on nyt avoimempi, sanoo paavin hyvästellyt Laura Grund Saksasta.
– Hän oli hyvin yksinkertainen mies, joka rakasti muita ihmisiä, toteaa puolestaan sisar Luisa Saksasta.
Hyvästelijät kuvailivat olevansa ”siunattuja, mutta surullisia”.