Vastaavia havaintoja on tehty aiemminkin, mutta tanskalaisten tutkimus on suurempi kuin yksikään aikaisempi. Tulokset perustuvat 113 000 päävamman saaneen tanskalaisen rekisteritietoihin.
Päävamman saaneet sairastuvat skitsofreniaan 65 prosenttia todennäköisemmin, masennukseen 60 prosenttia ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön 30 prosenttia todennäköisemmin kuin verrokit, jotka eivät ole saaneet päävammaa, tulokset osoittavat. Myös ns. orgaaniset mielenterveysongelmat, jotka johtuvat fyysisistä syistä, ovat päävammapotilailla selvästi tavallista yleisempiä.
Yhteys ei selittynyt sillä, että päävamman saaneet olisivat olleet muita alttiimpia onnettomuuksille. Myöskään perinnöllinen sairastumisalttius ei selittänyt tuloksia. Yhteys oli sen sijaan voimakkain potilailla, jotka olivat saaneet päävammansa 11–15-vuotiaina.
Tulokset julkaistiin American Journal of Psychiatry–lehdessä ja niistä kertoi Uutispalvelu Duodecim.