Pääsiäisenä pääosin kaunis kevätsää

Pitkäperjantai on maan etelä- ja itäosassa vielä melko pilvinen ja tuulinen.
Ulkoilijoita Helsingissä Kaivopuiston rannassa maanantaina 11. huhtikuuta. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA
Ulkoilijoita Helsingissä Kaivopuiston rannassa maanantaina 11. huhtikuuta. LEHTIKUVA/HEIKKI SAUKKOMAA

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan pääsiäistä vietetään vuodenaikaan nähden melko tyypillisessä säässä. Kiirastorstaina matalapaineen alue liikkuu Suomen yli itään, ja suuressa osassa maata tulee hajanaisia vesi-, räntä- ja lumisateita. Pohjois-Lapissa on enimmäkseen poutaa.

Matalapaineen jälkipuolella pohjoisesta virtaa kylmempää ilmaa koko maahan. Lämpötila jää epävakaisessa säässä koko maassa alle +5 asteen.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pitkäperjantaina lumi- ja räntäkuuroja voi vielä esiintyä maan itäosassa, missä päivä on myös enimmäkseen pilvinen. Muualla maassa perjantai on jo poutainen ja lännestä alkaen myös aurinkoinen.

Aurinkoisilla alueilla lounaassa lämpötila voi kohota noin +8 asteeseen, muuten päivälämpötila on +2…+6 astetta. Pohjois-Lapissa ollaan nollan vaiheilla. Maan etelä- ja itäosassa puuskainen pohjoistuuli saa sään tuntumaan varsin kylmältä.

Lauantain vastaisena yönä Suomeen vahvistuu lännestä korkeapaine, sää selkenee ja tuuli heikkenee. Yöstä tulee kylmä: yön alin lämpötila on -2…-10 astetta, Lapissa voi olla kylmempääkin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Lauantaina ja pääsiäispyhinä korkeapaine pysyttelee Suomessa tai Suomen länsipuolella, ja pääsiäistä vietetään pääosin poutaisessa ja heikkotuulisessa säässä.

– Epävarmuutta ennusteeseen aiheuttaa kuitenkin Jäämerellä liikkuvat matalapaineet, joista saattaa ajoittain yltää Suomeen runsaampaa pilvisyyttä ja pohjois- ja itäosaan maata myös vähäisiä lumi- tai vesisateita, sanoo ylimeteorologi Henri Nyman Ilmatieteen laitokselta.

Päivälämpötilat ovat maan länsiosassa 5‒10 astetta, maan itä- ja pohjoisosassa 3‒7 astetta, pääsiäismaanantaina voi olla lämpimämpääkin. Öisin on yhä suuressa osassa maata heikkoa pakkasta.

Mainos