Pääomasijoittajien investoinnit suomalaisiin kasvuyrityksiin ovat olleet laskusuunnassa. Heikko taloustilanne on näkynyt kasvuyrityskentässä siten, että valtaosa yrityksistä on joutunut hidastamaan kasvuvauhtia säästääkseen rahaa ja välttääkseen kassan kuivumisen, kertoo pankkikonserni Nordea tiedotteessa.
Nordean mukaan sen kasvuyrityksille myöntämien uusien lainojen määrä on pysynyt vuosittain tasaisena. Viime vuosien aikana Nordea on myöntänyt rahoitusta vuosittain reilun kolmanneksen lisää sen summan päälle, jonka kaikki kotimaiset pääomasijoittajat ovat markkinaan yhteensä investoineet.
– Pääomat kansainvälisiltä sijoittajilta ovat suomalaisille kasvuyrityksille elintärkeitä jatkossakin. Siksi marraskuisella Slush-tapahtumalla ja sen Helsinkiin kokoamilla pääomilla on tärkeä rooli kasvuyritysten ekosysteemissä. Erityisesti tässä taloustilanteessa velkarahoituksella on ollut kasvava merkitys. Kasvuyritykset tuovat Suomelle uusia innovaatioita, uusia työpaikkoja ja kasvua, ja meidän tavoitteenamme on mahdollistaa se, kertoo Nordean kasvuyrityspankin johtaja Vesa Riihimäki tiedotteessa.
Kasvuyritykset ja sijoittajat kohtaavat Nordean mahdollistamana Slushissa 20.–21.11. Nordean Investor Speed Dating -tapahtuma kerää yhteen yhdeksän myöhäisen vaiheen yritystä, joiden liikevaihto on tyypillisesti kymmeniä miljoonia euroja, sekä 12 kansainvälistä jättisijoittajaa. Mukana olevilla sijoittajilla on kymmeniä miljardeja sijoituskapasiteettia.
Nordea on järjestänyt vuosittain 6–8 Investor Speed Dating -tapahtumaa jo viiden vuoden ajan. Tapahtumien aikana on pidetty yli 2500 tapaamista pohjoismaisten yrittäjien ja kansainvälisten sijoittajien välillä.