– Väkivalta pitää saada loppumaan välittömästi. Vain poliittinen ratkaisu voi olla kestävä, pääministeri Jyrki Katainen toteaa lausunnossaan.
Hänen mukaansa Ukrainan poliittisen johdon on kannettava vastuunsa ja estettävä tilanteen eskaloituminen yhä pahemmaksi sekä pyrittävä ratkaisemaan kriisi rauhanomaisin keinoin.
– On välttämätöntä, että hallituksen, opposition ja kansalaisyhteiskunnan välille saadaan toimiva neuvotteluyhteys. Tämä edellyttää kaikilta osapuolilta vastuuta ja aitoa halua neuvotteluratkaisun löytämiseen. Katainen sanoo.
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Herman Van Rompuy on antanut tänään Eurooppa-neuvoston nimissä lausunnon Ukrainan tilanteesta korostaen, että Euroopan unioni tulee reagoimaan maan tilanteen huonontumiseen.
– EU:n ulkoministerien on huomenna kokouksessaan harkittava kaikkia EU:n mahdollisuuksia vaikuttaa tilanteeseen. Tähän kuuluvat väkivallasta vastuullisiin henkilöihin kohdennettavat toimenpiteet, Katainen sanoo.