Pääministeri Sipilä: Lakiuudistukset valmiiksi ensi kesäkuun loppuun mennessä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitteli maanantaina hallituksen tulevan toimenpidepaketin aikataulun.

Pääministeri Juha Sipilä esitteli hallituksen tulevan toimenpidepaketin aikataulun. Varsinaisista toimenpiteistä hallitusosapuolet olivat vielä varsin vaitonaisia.

– Syyskuun loppuun mennessä annamme eduskunnalle tiedonannon koko paketista, joka sisältää hallitusohjelmassa olevat työelämän muutokset ja nyt tavoiteltavat uudet toimenpiteet viiden prosentin kilpailukykyhypyn tekemiseksi, Sipilä kertoi tiedotustilaisuudessa Helsingissä maanantaina alkuillasta.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Sipilän mukaan hallituksessa on myös ennakoitu, että eduskunnassa päädytään luottamuslauseäänestykseen eli hallitus hakee parlamentaarista hyväksyntää paketilleen.

Tämän jälkeen kukin lakimuutos lähtee eduskuntakäsittelyyn omalla aikataulullaan.

– Meillä on tavoitteena, että nämä lainsäädäntöuudistukset olisivat valmiita ensi vuoden kesäkuun loppuun mennessä, Sipilä kertoi.

Poimintoja videosisällöistämme

Mitään erityisiä esimerkkejä toimenpiteistä ei hallitus vielä tässä vaiheessa ollut halukas kertomaan.

– Totta kai niitä mietitään koko ajan, mutta me ei lähdetä nyt ennakoimaan, mitä ne ovat, ulkoministeri Timo Soini (ps.) vastasi kysymykseen.

Hän mukaansa on tärkeää, että tehdään ensin koko hallituksen paketti asiasta ja sovitaan siitä yksimielisesti.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Valtiovarainministeri Alexander Stubbin (kok.) mukaan keinovalikoima on laaja, ja hallitus kävi maanantaina syvällisen keskustelun sitoutumisensa asteesta. Kilpailukykyloikan viiden prosentin tavoitteesta pidetään kiinni, ja keinoja ryhdytään hakemaan päättäväisesti pääministerin johdolla.

Hän muistutti, että esitettävät keinot eivät ole helppoja. Ne eivät kuitenkaan hänen mukaansa ole leikkauskeinoja, vaan keinoja, joilla työn kysyntää ja tarjontaa saadaan lisättyä ja sitä kautta luodaan talouskasvua.

– Kaiken päämääränä on se, että meillä on edelleen toimiva pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta ja rahoitus sille, Stubb painotti.

Mainos