Pääministeri piti hätäkokouksen Kempeleen raiskausepäilyn takia

Kahta turvapaikanhakijaa epäillään teinitytön raiskauksesta Kempeleessä, minkä johdosta pääministeri Juha Sipilä (kesk.) piti tiistaina hätäkokouksen.

Pääministeri Juha Sipilä kutsui tiistaina Kempeleen raiskaustapauksen vuoksi koolle hätäkokouksen oikeusministeri Jari Lindström (ps.) ja sisäministeri Petteri Orpo (kok.) kanssa.

Poliisi epäilee kahden ulkomaalaistaustaisen miehen raiskanneen 14-vuotiaan tytön Kempeleellä maanantaina. MTV Uutisten tietojen mukaan raiskauksesta epäillyt ovat afganistanilaisia 15–17-vuotiaita turvapaikanhakijoita.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Ylen Uutiset kertoo Sipilän aikovan selvittää mahdollisimman pian, aiheuttaako Kempeleen tapaus muutoksia lainsäädäntöön.

Sipilä on Ylen mukaan järkyttynyt Kempeleen tapauksesta. Turvapaikanhakijoille on hänen mukaansa vastaanottokeskuksissa yritetty kertoa, miten naisiin Suomessa suhtaudutaan. Tietoa on jaettu myös siitä, millainen on oikeusvaltio.

Sipilä pitää tekoa vakavana, inhottavana ja tuomittavana teko, jos julkisuudessa esiintyvät tiedot pitävät paikkansa.

Poliisiylijohtaja Seppo Kolehmainen ja sisäministeri Orpo antoivat Sipilälle ja oikeusministeri Lindströmille tiistaina tilannekatsauksen turvapaikanhakijatilanteesta.

Poimintoja videosisällöistämme

Katsauksen mukaan häiriöiden, levottomuuksien ja väkivaltaisuuksien on todettu lisääntyneen vastaanottokeskuksissa ja niiden liepeillä. Häiriökäyttäytymiseen ja suoranaisiin väkivallantekoihin ovat syyllistyneet yhtä lailla turvapaikanhakijat kuin kantaväestöön kuuluvatkin.

”Häiriökäyttäytymistä, levottomuuksien lietsomista tai suoranaiseen väkivaltaan ryhtymistä ei voi hyväksyä, oli tekijänä turvapaikanhakijoihin tai kantaväestöön kuuluva. Maan hallitus ja toimivaltaiset viranomaiset tekevät kaikkensa sisäisen turvallisuutemme ja yhteiskuntamme eheyden säilyttämiseksi”, valtioneuvoston tiedotteessa todetaan.

Tilannekatsauksessa käytiin läpi jo tehtyjä toimia ja pohdittiin, mitä keinoja on käytettävissä, jotta yleinen turvallisuus voidaan taata jatkossakin. Todettiin, että vakavasta rikoksesta saatu tuomio vaikuttaa merkittävästi hakijan mahdollisuuteen saada kansainvälistä suojelua Suomessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Poliisin mukaan Kempeleen uhri on vielä järkyttynyt tapahtumasta eikä kaikilta osin ole pystynyt kertomaan tapahtumista. Hänet kuulustellaan asiaan, kun hänen kuntonsa antaa siihen mahdollisuuden.

Poliisi kertoi tiistaina myös, että epäiltyjä ei ole vielä pystytty kuulemaan tulkkiongelmasta johtuen. Tarvittavat tulkit ovat tällä hetkellä täystyöllistettyjä muissa tulkkaustehtävissä.

Poliisi esitti myös toivomuksen, että ihmiset malttavat mielensä tässä mieltä kuohuttavassa asiassa eivätkä sorru ylilyönteihin missään suhteessa.

Mainos