Pääministeri IL:lle: Tämä oli korona-ajan vaikein päätös

Sanna Marinin mukaan vaikeaa päätöstä ei tehty kevyin mielin tai perustein.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoo Iltalehdelle pitävänsä poikkeusolojen julistamista ja valmiuslain käyttöönottoa tähänastisen pääministeriuransa pahimpana paikkana. Hän on toiminut Suomen pääministerinä joulukuusta 2019 lähtien.

Mainos - sisältö jatkuu alla

–Yksittäisistä toimista ja hetkistä on ollut vaikein se, kun jouduimme ottamaan valmiuslain käyttöön. Sitä ei tehty kevyin mielin tai perustein, Marin sanoo lehdelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Marinin hallitus totesi 16. maaliskuuta yhteistoiminnassa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa Suomen olevan poikkeusoloissa koronavirustilanteen vuoksi ja päätyi ottamaan valmiuslain käyttöön.

Päätöksentekoa vaikeutti tuolloin myös se, että koronaviruksesta tiedettiin vähemmän kuin nyt ja päätöksiä jouduttiin tekemään nopeasti epävarmassa tilanteessa.

Mainos