Pääministeri esitti huolensa Suomen metsistä komission puheenjohtajalle

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) on lähettänyt komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerille kirjeen EU:n ilmastopolitiikasta.

Kirjeessään pääministeri nostaa esiin Suomen huolen tavasta, jolla maankäyttösektoria esitetään sisällytettäväksi EU:n ilmastopolitiikkaan. Suomea huolestuttaa erityisesti metsien kohtelu.

Suomen metsät ovat suuri kasvihuonekaasujen nielu. Nyt neuvoteltavassa asetuksessa (ns. LULUCF) metsistä voi kuitenkin tulla Suomea rasittava kasvihuonekaasujen laskennallinen päästölähde.

Tämän seurauksena Suomen pitäisi vähentää esitettyä enemmän päästöjä esimerkiksi liikenteessä. Lisäksi tämä voisi vaikeuttaa Suomen tavoitteita edistää Suomen taloudelle keskeistä biotaloutta.

Kirjeessään Juha Sipilä korostaa, että Suomi on sitoutunut EU:n ilmastopolitiikkaan ja tukee voimakkaasti Pariisin sopimuksen toimeenpanoa. Suomen tavoitteena on uudistuvan energiaan pohjautuva hiilineutraali yhteiskunta.

Mainos