Pääministeri: Avointa yhteiskuntaa on puolustettava

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan tärkeintä on, ettemme anna pelolle tilaa, vaan pidämme kiinni avoimesta demokraattisesta yhteiskunnasta.

– Maanantaina Pietarissa ja perjantaina Tukholmassa tapahtuneet terroriteot järkyttävät. Me suomalaiset otamme osaa viattomien uhrien, heidän läheistensä ja naapureidemme suruun, Juha Sipilä kirjoittaa lauantaisessa blogissaan.

– Suomi ja Ruotsi ovat molemmat avoimia ja kansanvaltaisia yhteiskuntia, joilla on tiiviit siteet keskenään. Ruotsissa asuu ja on päivittäin käymässä paljon suomalaisia. Tukholman väkivallanteko tapahtui aivan kaupungin ydinkeskustassa kadulla, joka on monelle meistä hyvin tuttu esimerkiksi laivaristeilyiltä.

Pääministerin mukaan on ymmärrettävää, että ihmisiä pelottaa.

– Moni suomalainen kokee turvattomuutta etenkin, kun kansainvälinen tilanne on muutenkin kiristymässä. Uutisista maailmalta, kuten Syyriasta, välittyy väkivalta ja inhimillinen hätä, Sipilä kirjoittaa.

Hän toteaa olevan myös ymmärrettävää, että ihmiset kysyvät, voiko Tukholman iskun kaltainen veriteko tapahtua Suomessa.

– Suomen turvallisuustilanne ei ole muuttunut, eikä maahamme kohdistu välitöntä uhkaa. Yksittäisten terrorististen väkivallantekojen uhka on kuitenkin valitettavasti myös Suomessa olemassa. Vaikka uhka on epätodennäköinen, suhtaudumme siihen äärimmäisen vakavasti, Sipilä sanoo.

Hän toteaa, että terroristien tavoitteena on kylvää vihaa, pelkoa ja epäluottamusta sekä saada ihmiset asettumaan toisiaan vastaan.

– Pahaan ei kuitenkaan pidä vastata pahalla. Sen sijaan tarvitsemme nyt enemmän kuin koskaan hyvyyttä, lämpöä ja toisten ihmisten kunnioitusta.

Pääministerin mukaan suomalaiset voivat luottaa siihen, että hallitus ja viranomaiset tekevät kaiken mahdollisen yhteiskuntamme turvallisuuden ja ihmisten turvallisen arjen eteen koko maassa.

– Tärkeintä on, että emme anna pelolle tilaa vaan pidämme kiinni avoimesta demokraattisesta yhteiskunnasta, Sipilä kirjoittaa.

Mainos