Pääkaupunkiseudun väestö lähestyy 1,5 miljoonaa

Väestönkasvu Helsingin seudulla on ollut tänäkin vuonna nopeaa.

Vuodenvaihteessa Helsingin seudulla asuu noin 1 457 000 henkeä. Kasvu on erityisesti muuttovoiton ansiota.

Ennakkotietojen mukaan Helsingin seudun asukasmäärä kasvaa tänä vuonna 1,3 prosenttia, mikä merkitsee 18 500–19 000 asukkaan lisäystä. Vuosituhannen vaihteesta lukien seudun väestömäärä on kasvanut 250 000 hengellä.

Muuttovoiton osuus kasvusta on yli 60 prosenttia eli 12 500–13 000 henkeä. Kotimainen muuttovoitto kasvaa edelleen, ja viime vuoteen verrattuna ulkomainen muuttovoitto on kääntynyt uudelleen nousuun. Syntyneiden enemmyys kasvattaa väestöä noin 6 000 asukkaalla.

– Helsingin seudun kasvun jatkuminen edellyttää, että asuntorakentaminen ja liikenteeseen tehtävät panostukset pysyvät väestönkasvun tasolla. Asumisen korkea hinta on jo nyt Helsingin seudun kasvun tulppana. Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tarve on erityisen suuri, painottaa Helsingin seudun kauppakamarin johtaja Pia Pakarinen.

Vantaan kasvu on kiihtynyt tuntuvasti aiempiin vuosiin verrattuna, uusien vantaalaisten määrä nousee 4 500 hengellä. Helsingin väestö kasvaa ennakkoarvion mukaan 7 700 hengellä ja Espoon 4 200 hengellä.

Kehysalueella väestömäärä lisääntyy 2 500 hengellä, nopeimmin kehyskunnista kasvavat Sipoo, Järvenpää ja Kirkkonummi.

Mainos