Tulorajat koskevat uusia asukkaita ja niitä asukasvalinnan päätöksiä, jotka tehdään ensi vuoden alusta lukien.
Lisäksi jatkossa myös asuntoa vaihdettaessa tarkistetaan, jäävätkö hakijan tulot nyt asetettujen tulorajojen alle.
Asukkaan asema talon perusparannus- ja purkutilanteissa on turvattu, sillä tulot ja varallisuus tarkistetaan vain silloin, kun asunnonvaihto tapahtuu asukkaan omasta tahdosta.
Hallituksen mukaan tulorajat mahdollistavat asunnonsaannin pienituloiselle työssäkäyvälle. Tuloja laskettaessa otetaan huomioon ruokakunnan koko ja siihen kuuluvien lasten määrä. Tulorajat eivät koske erityisryhmille tarkoitettuja asuntoja.
Tulorajojen ohella asukasvalintaan vaikuttavat myös jatkossa tasavertaisesti asunnon tarve ja hakijan varallisuus. Asukkaaksi valitaan yhä se, jolla on pienimmät tulot, vähiten varallisuutta ja suurin asunnontarve. Tulorajat koskevat vain pääkaupunkiseutua.
Asetusmuutoksen tavoitteena on, että valtion tukemat vuokra-asunnot ohjautuisivat kireillä asuntomarkkina-alueilla niitä eniten tarvitseville. Niin ikään tarkoituksena on parantaa pienituloisten mahdollisuuksia asua ja työllistyä pääkaupunkiseudulla.