Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n johtaja ja pääekonomisti Penna Urrila sanoo Kauppalehden videohaastattelussa, että toistaiseksi Suomen talous on selviytynyt suhteellisen hyvin ahtaajien lakosta, joka sulki Suomen satamat viikko sitten keskiviikkona.
– Kovin dramaattista muutosta ei ole tuotannossa tapahtunut. Raaka-aineista ei ole sellaista pulaa, että yritykset laajalti olisivat joutuneet tuotantoa supistamaan. Tavaroita löytyy kaupoista, ja niin edelleen. Tähän asti on pärjätty kohtalaisen hyvin, yritykset ovat pystyneet ennakoimaan ja varautumaan tilanteeseen, Urrila sanoo.
Tilannetta hän kuvaa siitä huolimatta valitettavaksi.
– Toki kun lakko jatkuu, vaikutukset alkavat kertautua ja voimistua.
Viime aikoina palkkaratkaisuja on työmarkkinakierroksella saatu aikaan muun muassa teknologiateollisuudessa, kaupan alalla ja elintarviketeollisuudessa. Ratkaisujen piirissa on noin puoli miljoonaa suomalaista.
– Nähdään, että tämä on ainoa tie tästä eteenpäin. Tätä linjaa tulee jatkaa näistä pienistä kohuista huolimatta, Urrila toteaa.
Auto-ja kuljetusalan liitto AKT vaatii korkeampia palkankorotuksia kuin viennin avausten mukaisessa ratkaisussa.
– Esimerkiksi laaja, melko matalapalkkainen kaupan ala on päässyt sopimukseen näillä samoilla nuoteilla, jolloin kyllä tämä tilanne tietysti siinä mielessä kovasti ihmetyttää, että miksi joku sinänsä varsin hyvin palkattu ala katsoo, että tämä viennin avausratkaisu ei sitten riittäisi, pääekonomisti pohtii.
Urrala toteaa, että mikäli viennin avausratkaisua pyritään jatkuvasti ohittamaan, niin tulevien työmarkkinakierrosten ensimmäistä sopijaa on jatkossa entistä hankalampi löytää.
– Eli kyllä tämä on ainoa vaihtoehto, että meillä on tällainen viennin kilpailukykyyn perustuva palkkamalli, kuten on kaikissa muissa Pohjoismaissa, hän sanoo.