Siberian Times kertoo, että venäjän kielen 33 kyrilliselle kirjaimelle on annettu aivan uusi merkitys.
Esimerkiksi С (S) kuvaaaa Sevastopolia, Я (Ya) Jaltaa, ja П (P) Putinia. Д (D) puolestaan kuvaa Donetskia, Г (G) – Granitsaa eli rajaa, E Edineniyea tai yhtenäisyyttä, И (I) Istorija eli historiaa ja Л (L) Ljubovia eli rakkautta.
A:n merkitys on aivan erityinen: Anti-Maidan – Ukrainan entisen presidentin Viktor Janukovitshin syrjäyttäneiden voimien vastustajia kuvaava. Б (B) puolestaan kuvaa Berkutia, Ukrainan vapauttamiseen pyrkiviä erikoisjoukkoja.
Uudet aakkoset ovat Set’ eli Verkosto-nimisen yleisvenäläisen nuorisoprojektin keksintö. Nimeltään nämä aakkoset ovat ”kohteliaat aakkoset”. Nimi on kuulemma johdannainen Krimille asettuneiden kohteliaiden joukkojen nimestä.
– Kevään loppuun mennessä samanlaiset aakkoset toimitetaan kaupungin kaikkiin kouluihin, verkoston sivuilla luvataan.
Verkosto korostaa lisäksi, että lapsia opetetaan rakastamaan isänmaataan sekä kunnioittamaan sen ihmisiä ja kulttuuria.
Set’ toimii 11 alueella Kaliningradista Vladivostokiin. Verkosto kuvaa itseään koko Venäjän nuorten ihmisten liitoksi. Se koostuu ”nuorista aktivisteista, muotoilijoista, mielipidejohtajista, taiteilijoista, kirjoittajista ja johtajista, jotka kannattavat presidentti Vladimir Putinin uutta politiikkaa”.