Veteraanipoliitikot Lasse Lehtinen (sd.) ja Kimmo Sasi (kok.) keskustelivat Svenska Ylellä perussuomalaisten kansanedustaja Olli Immosen tapauksesta. Lehtisen ja Sasin mielestä Immonen olisi kannattanut vaieta kuoliaaksi suuren julkisuuden sijaan.
Lasse Lehtisen mukaan asiassa tulee esiin demokratian perusperiaate.
– Jos olemme sitä mieltä että jollakulla on tyhmiä mielipiteitä, tai hirveitä mielipiteitä, mutta jos tämä ihminen on kansalaisten valitsema – tässä tapauksessa Suomen eduskuntaan – niin ovatko ehkä yhtä tyhmät tai hirveät ihmiset valinneet hänet? Ja heillä on Suomen eduskunnassa edustajansa, jolla on kaikki kansanedustajan vapaudet, Lasse Lehtinen sanoo.
Hänen mukaansa myös valitsijoilla on vapaus pudottaa edustajansa seuraavissa vaaleissa.
– Siinä välissä meidän on suvaittava aivan miten tyhmiä mielipiteitä tahansa. Kaikissa medioissa, mukaan lukien Facebookissa.
– Voimme olla itse sitä mieltä, ettei kansanedustaja voi käyttäytyä niin, ei voi koskaan mennä vähemmän tai enemmän juovuksissa keskellä yötä Facebookiin ja sanoa mitä vain. Mutta se pitää vain hyväksyä. Sitä ei pidä sietää, mutta hyväksyä, että ensi vaaleihin asti hän saa tehdä niin.
Lehtisen mukaan ”kysymys on siitä, kuinka paljon sietää suvaitsemattomuutta”. Hän muistuttaa, että eduskunta ei voi erottaa jäsentään, jos jostakusta ei pidetä tai hänellä on tyhmiä mielipiteitä. Puolue tai sen eduskuntaryhmä voi.
Lasse Lehtinen arvelee Timo Soinin yrittävän pitää perussuomalaisia koossa niin suurena niin kauan kuin toimii puheenjohtajana.
– Se on sellaista shakkia. Kaikilla puoluejohtajilla kaikilla aikoina on ollut sama ongelma.