Teräsyhtiö Outokummun oikaistu käyttökate oli tammi-maaliskuussa 49 miljoonaa euroa. Viime vuonna vastaavaan aikaan se oli 38 miljoonaa euroa. Tulos osui analyytikoiden konsensusennusteisiin.
Outokumpu toimitti alkuvuonna ruostumatonta terästä 470000 tonnia, joka on 6 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vertailukaudella.
Toimitukset lisääntyivät sekä Europe-liiketoiminta-alueella että Americas-liiketoiminta-alueella. Ruostumattoman teräksen toteutuneet hinnat laskivat erityisesti Americas-liiketoiminta-alueella.
Konsernin liikevaihto oli alkuvuonna 1524 miljoonaa euroa, kun se edellisvuonna vastaavaan aikaan oli 1479 miljoonaa euroa.
Kannattavuutta tuki raaka-aine- ja huoltokustannusten lasku Europe-liiketoiminta-alueella, joskin vaikutusta vähensi Americas-liiketoiminta-alueen osittain nousseet raaka-ainekustannukset.
Outokummun mukaan Suomessa ammattiliittojen lakon vaikutus oli noin -15 miljoonaa euroa vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kun paikalliset toiminnot olivat kiinni viikon ajan tammikuussa. Vertailuna vuoden 2024 ensimmäisen neljänneksen poliittiset lakot Suomessa vaikuttivat tulokseen noin -30 miljoonaa euroa.
Yhtiön oikaistu liiketulos oli tammi-maaliskuussa edelleen miinuksella 5 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli -17 miljoonaa euroa.
– Ottaen huomioon nykyisen geopoliittisen tilanteen olen tyytyväinen, että meillä on paikallista terästuotantoa sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ja vahvat markkinaosuudet. Lisäksi omistamme Euroopan unionin alueen ainoan kromikaivoksen. Maantieteellisesti hajautetut toiminnot ja vahva tase antavat meille joustavuutta toimia tässä epävarmassa ympäristössä, toimitusjohtaja Kati ter Horst sanoi yhtiön osavuosikatsauksessa.
– Toimintomme Yhdysvalloissa ovat kärsineet Aasian kasvaneesta tuonnista, joka on aiheuttanut painetta ruostumattoman teräksen hinnoille. Toiseksi suurimpana paikallisena tuottajana tuontitullit tukevat toimintaamme Yhdysvalloissa. Lisäksi olemme ainoa paikallinen ruostumattoman teräksen tuottaja Meksikossa, jossa osa Yhdysvalloissa sulatetusta materiaalista kylmävalssataan. Valtaosa tästä materiaalista myydään Meksikon markkinoilla, ja vain pieni osa lähetetään takaisin Yhdysvaltoihin, ter Horst jatkoi.
Yhtiön mukaan geopolitiikan ja globaalien toimitusketjujen muuttuessa on yhä tärkeämpää varmistaa kriittisten raaka-aineiden saatavuus. Ferrokromi on kriittisenä materiaalina Yhdysvaltojen tuontitullien ulkopuolella.
Outokumpu arvioi konsernin ruostumattoman teräksen toimitusten kasvavan toisella neljänneksellä 0–10 prosenttia ensimmäisestä neljänneksestä, johon vaikutti lakko Suomessa.
– Geopolitiikka ja muut merkittävät epävarmuustekijät liittyen tulleihin, voivat vaikuttaa maailmantalouteen ja siten Outokummun toimintaympäristöön, toimituksiin, metallien hintoihin ja valuuttakursseihin, yhtiö linjaa.
Kuluvan vuoden toisen neljänneksen oikaistun käyttökatteen arvioidaan olevan samalla tasolla tai kasvavan ensimmäisestä neljänneksestä, yhtiö arvioi.