Outi Mäkelä: Vankien tarkkailuhaalareista kirjaus lakiin

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Outi Mäkelä vaatii lainkirjausta vankien tarkkailuhaalareista.

Mäkelä sanoo pitävänsä ns. tarkkailuhaalareita tehokkaana keinona ennaltaehkäistä laittomien aineiden hallussapitoa ja salakuljetusta.

Hän kysyy kirjallisessa kysymyksessään ministeriltä millä tavalla vankeuslain- ja tutkintavankeuslain muuttamisessa tullaan edistämään tarkkailuhaalareiden käyttöä laissa tai lain nojalla kiellettyjen aineiden hallussapidon tai salakuljettamisen estämiseksi?

Oikeusasiamiehen lausunnon mukaan tarkkailuhaalareiden käytöstä on säädettävä selkeästi laissa, ja kun näin ei ole, haalareita ei ole voitu käyttää vankiloissa viime maaliskuun jälkeen.

Esitys vankeuslain ja tutkintavankeuslain muuttamisesta on tulossa eduskunnan käsittelyyn kevään 2014 aikana.

Mäkelä muistuttaa, että huumeet ovat suuri ongelma vankiloissa ja yleinen syy vankilaan joutumisessa. Rikosseuraamusviraston mukaan vuonna 2012 haalarieristykseen asetettiin 48 vankia. Vuoden aikana näistä vangeista kymmenen yritti huumeiden salakuljetusta.

Hänen mukaansa vankiloista on tullut huolestuttavaa viestiä siitä, että haalarien käyttökiellon jälkeen huumeita olisi löytynyt vankiloista enemmän.

– Huumeet on saatava pois vankiloista, ihmisen käyttäminen muulina on epäinhimillistä. Resurssit eivät riitä siihen, että muilla keinoin salakuljetus kyettäisiin tehokkaasti estämään.

Mainos