Oululainen asiakas ihmettelee Facebookissa kokemustaan. Hän tilasi Oulussa Alkoon tyrnäväläisen Shaman Spirits Oy:n puolukkavodkaa.
Tyrnävä sijaitsee parikymmentä kilometriä Oulusta kaakkoon. Monia kansainvälisiä palkintoja voittaneen viinatehdas Shaman Spirits Oy:n tuotteet menevät suurimmaksi osaksi vientiin.
Oulun Alkossa tuotteen väitettiin ensin poistetun valikoimista. Asiakkaan itse soitettua viinatehtailijalle hän kuuli, että kyllä vaan sitä pitää voida tilata.
Toisella kerralla tilaus Alkosta onnistui. Ei tarvinnut edes tilata koko laatikkoa kuten yleensä, kun myymälä lupasi ottaa loput pullot myyntiin.
”Ystävällinen myyjä tosin harmittelee, että tuotteella menee matkoillaan 2-3 viikkoa koska ne tulevat Akvan eli Alkon keskusvaraston kautta”, asiakas ihmettelee.
Oulussa tehty tilaus siis vie tuotteen naapurin Tyrnävästä Helsinkiin Alkon keskusvarastoon. Sieltä se kuljetetaan viikkojen kuluttua Ouluun.
”Maailmalta voi tilata Alkoon yksittäin paljon tuotteita, joiden toimitusaika on 2-3 päivää. Shamaanien tuotteet ovat valmiina varastossa, niitä ajelutetaan ensin 600 kilometriä Tyrnävältä Helsinkiin ja sieltä toiset 600 kilometriä Helsingistä Ouluun”, hän kirjoittaa.
”Missähän niitä pulloja jemmataan välillä, kun Tyrnävä-Helsinki -välinkin ajaa nykyään reilussa kuudessa tunnissa?”.
”Sama reitti, jos asiakas haluaa tilata pullon jostakin toisesta myymälästä. Siis Linnanmaan viinakaupasta voi saada hyllyssä olevan puolukkavodkan Oulun keskustaan (välimatka 6 kilometriä) samaa tietä. Ensin Linnanmaalta Helsinkiin, sitten Helsingistä takaisin Ouluun”.
Asiakas ihmettele mikä tässä on järkevää, ekologista, helppoa tai halpaa.
”Mikä on Alkon intressi, tämähän on kotimaisen tuottajan tahallista kyykyttämistä? Kuinka maailmalta voi saada tuotteen nopeammin kuin kotimaasta?”, hän kysyy.
”Viinatehtailija kertoi lisäksi äsken, että Alkosta on sanottu monelle kysyjälle eri puolilla Suomea, että shamaaneilla on toimitusvaikeuksia, ei voi tilata tuotteita kun niitä ei voi toimittaa. Tämäkin on aivan tuubaa, pulloja on varastossa vaikka kuinka paljon odottamassa iloisia asiakkaita. Alkolla on siis virhe tai tahallinen virhe tiedoissaan”.