Ota Suuren Johtajan ohjeet uskoksesi – Pohjois-Korean 10 periaatetta

Pohjois-Korean työväenpuolue on Kim Jong-unin mukaan massojen kanssa harmoniassa elävä äiti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Verkkouutiset kertoi 14.12.2017 tästä löytyvässä jutussa kansainvälisen asianajajaliiton suuresta Pohjois-Korea -raportista. Sen mukaan maan kwan-li-so -vankileireillä on kuollut satoja tuhansia, ilmeisesti miljoonia ihmisiä, ja heitä on parhaillaankin vankeina 80000-130000. Järkyttävien olosuhteiden leireille joutuu myös sukulaisuuden perusteella.

Asianajajaliiton raportissa on eritelty Pohjois-Korean valtasuhteet ja poliittinen järjestelmä. Ylin johtaja on sekä Korean työväenpuolueen, asevoimien että nukkeparlamentin johtaja. Ainoa maassa sallittu ideologia pohjaa 1967 Suurta Johtajaa varten kehitettyyn yhtenäisideologian järjestelmään.

Yhtenäisideologiaan kuuluu 10 periaatetta, jotka diktatuurin perustaja Kim Il-sung (1912-1994) esitteli 1973. Hänen poikansa ja nykyisen diktaattorin Kim Jong-unin isä Kim Jong-il (1941-2011) selitti ne puolestaan puheessaan 1995.

Yhtenäisideologia kattaa Pohjois-Koreassa kaikki elämänalueet eikä muuta filosofiaa sallita. Maan Kymmenen Periaatetta ovat:

1. Taistele koko elämälläsi maalataksesi koko yhteiskunta Suuren Johtaja Kim Il-sungin vallankumouksellisen ajattelun yhteen väriin.
2. Arvosta ja kunnioita syvästi ja uskollisuudella Suurta Johtajaa Toveri Kim Il-sungia.
3. Tee Suuren Johtajan Toveri Kim Il-sungin auktoriteetista täydellinen.
4. Hyväksy Suuren Johtajan Toveri Kim Il-sungin vallankumouksellinen ajattelu omaksesi ja ota Suuren Johtajan ohjeet uskoksesi.
5. Seuraa täydellisesti periaatetta ehdottomasta Suuren Johtajan Toveri Kim Il-sungin ohjeiden toteuttamisesta.
6. Kokoa ideologisen älyn ja vallankumouksellisen solidaarisuuden yhtenäisyys Suuren Johtajan Toveri Kim Il-sungin ympärille.
7. Opi Suurelta Johtajalta Toveri Kim Il-sungilta harjoittamaan kommunistisia arvoja, vallankumouksellisten tehtävien saavuttamisen metodeja ja ihmisten työtapoja.
8. Pidä rakkaana Suuren Johtajan Toveri Kim Il-sungin sinulle lahjoittamaa poliittista elämää ja maksa uskollisesti takaisin korkealla poliittisella tietoisuudella ja taidolla Suuren Johtajan rajaton poliittinen luottamus ja harkinta.
9. Luo vahva organisaatiokuri niin että koko Puolue, koko kansa ja koko armeija toimii yhtenäisesti Suuren Johtajan Toveri Kim Il-sungin johtajuuden alla.
10. Suurten vallankumouksellisten saavutusten, jotka Suuri Johtaja Toveri Kim Il-sung loi, tulee jatkua ja täydellistyä perinnöllisten seuraajien toimesta loppuun asti.

Viimeinen kohta määrää siis vallan pysymään Kimin perheellä.

Kim Il-sungin pojanpoika Kim Jong-un ilmaisi työväenpuolueen kokouksessa 2015 oman lujan kiinnittymisensä Kymmeneen Periaatteeseen.

Hänen mukaansa kimilsungismi on kehittänyt Puolueen ideologisesti puhtaaksi ja organisaatiolta kiinteäksi yhtenäisideologian ja johtojärjestelmän äitipuolueeksi, joka on muodostanut harmonian massojen kanssa ja palvelee niitä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)