Veteraanipoliitikko Osmo Soininvaara kirjoittaa Suomen Kuvalehdessä otsikolla Kun työ ei kohtaa tekijäänsä.
Soininvaaran mukaan ”Suomen työmarkkinoita vaivaa osaamisvinouma. Osaajista on puutetta samalla kun vähemmän koulutetut eivät löydä töitä”.
Hänen mielestään helpotusta saataisiin, jos töissä harjaantuneet siirtyisivät työuralla eteenpäin ja jättäisivät helpoiksi käyneet työt työuraansa aloitteleville.
– Monen nuoren olisi tärkeää saada ensimmäinen työpaikka. Työtä tekemällä sekä oppii työssä tarvittavia taitoja että saa sitä vaadittua ”koulutusta”, Osmo Soininvaara kirjoittaa.
– Nuoria otettaisiin herkemmin töihin, jos heille voisi maksaa pienempää palkkaa kuin kokeneemmille.
Soininvaaran mukaan korkeiden vuokrien kasvukeskuksissa pienipalkkainen työ ei kuitenkaan motivoi eikä ihan mitättömillä tuloilla pärjää. Hän muistuttaa, että vuoteen 1975 saakka alle 24-vuotiaat maksoivat veroa alemman asteikon mukaan.
– Voisiko nuorille nyt antaa muita anteliaamman työtulovähennyksen tukemaan pienipalkkaisia nuoria ja samalla sallittaisiin maksaa heille vähän alempaa palkkaa?
– Lapsia estetään kiipeämästä katolle poistamalla tikapuista alin porras. Moni tarvitsee sellaisen päästäkseen aloittamaan työelämässä.