Vihreiden entinen kansanedustaja Osmo Soininvaara kirjoittaa blogissaan, että EU on menettänyt kyvyn tehdä päätöksiä. Soininvaaran mukaan on ajauduttu kauas siitä optimismista, jolla yhteistä Eurooppaa vielä 1990-luvulla rakennettiin.
EU:n kykenemättömyys päätöksiin ei rajoitu hänen mukaansa kauppasopimuksiin.
– Koko maanosa on halvaannuksen tilassa. Eurooppa joutuu katsomaan sivusta, kun muu maailma rynnii ohi. Paikalleen jämähtäneestä Euroopasta ei myöskään ole kauan puolustamaan niitä eurooppalaisia arvojakaan.
Pahiten jäsenvaltioiden keskinäisestä kyräilystä kärsii Soininvaaran mukaan euroalue.
– Euro edellyttäisi ehdottomasti yhteisiä päätöksiä euroalueen talouspolitiikasta. Tällä en tarkoita, että alijäämämaiden pitää lisätä työttömyyttään vaan että ylijäämämaiden pitää harjoittaa ekspansiivista talouspolitiikkaa. Muuten talous ajautuu vaarallisen deflaatioon. Euroalueella pitäisi koordinoida sekä finanssipolitiikkaa että palkkapolitiikkaa, vaikka joidenkin oppien mukaan palkkapolitiikka ei kuulu valtioille.
Soininvaaran mukaan Kreikan talouden tukeminen on ”pieniä ropoja verrattuna siihen, paljonko keskinäisen kyräilyn vuoksi tyrehtynyt talouskasvu maksaa joka vuosi”.
– Eikä Kreikan rankaiseminen pakottamalla maa jättityöttömyyteen edes auta rahojen saamisessa takaisin. Jos viulisti on velkaa sinulle, älä nyt ainakaan mene maksujen vauhdittamiseksi katkaisemaan tältä vasemman käden nimetöntä, Soininvaara sanoo.