Osittaisesta vanhuuseläkkeestä kiinnostuneen kannattaa selvittää myös verotus

Osittaisesta vanhuuseläkkeestä kiinnostuneen kannattaa arvioida huolellisesti eläkkeensä määrä sekä tarkistaa sen jälkeen verottajalta eläkkeen ja ansiotyön verotus.

– Osittaisen vanhuuseläkkeen suosio on suuri. Osittaista vanhuuseläkettä on voinut hakea eläkeuudistuksen myötä alkuvuodesta lähtien ja tähän mennessä Ilmariseen on tullut jo yli 3000 eläkehakemusta, kertoo osastopäällikkö Nina Bruun Ilmarisen eläkkeet-osastolta.

– Samalla osittainen vanhuuseläke on tuonut mukanaan täysin uuden ilmiön: eläkkeen perumisen. Näitä peruutuksia on tullut muutaman prosentin verran. Se ei ole toki ole paljon, mutta aiemmin tällaista ilmiötä ei ole ollut lainkaan. Eläke on ollut suunniteltu ja harkittu.

Bruunin mukaan syy perumiseen on yleensä se, että verottajan osuus eläkkeestä yllättää eläkkeenhakijan: käteen jää odotettua vähemmän.

– Ihmiset ovat näissä perumistapauksissa kokeneet, että osittaisen vanhuuseläkkeen määrä jää verotuksen jälkeen niin pieneksi, että sitä ei sittenkään kannata nostaa. Osittainen vanhuuseläke pienentää lisäksi varsinaista vanhuuseläkettä, hän sanoo tiedotteessaan.

Osittaisesta vanhuuseläkkeestä voi nostaa joko 25 tai 50 prosenttia eläkekertymästä 61 vuotta täytettyään. Bruunin mukaan puolet vanhuuseläkkeen saajista jatkaa työskentelyä eläkkeensä rinnalla, ja maksaa tällöin veroa sekä ansiotuloista että osittaisesta vanhuuseläkkeestä.

– Osittaisesta vanhuuseläkkeestä kiinnostuneen kannattaa tehdä arviolaskelma eläkkeen määrästä. Sen lisäksi hänen kannattaa tarkistaa verottajalta, miten eläkettä verotetaan ja miten kokonaisansioiden käy. Tämän voi tehdä esimerkiksi vero.fi -sivulta löytyvällä veroprosenttilaskurilla, Bruun suosittaa.

Mainos