Osa Kelan toimistoista palvelee jatkossa ainoastaan ajanvarauksella

Kolmessatoista Kelan toimistossa ryhdytään palvelemaan asiakkaita vain ajanvarauksella. Kokeilussa mukana olleet toimistot jatkavat nyt toimintaansa ajanvaraustoimistoina.

Pääkaupunkiseudulla uutta toimintatapaa kokeiltiin Käpylän toimistossa. Itäisen asiakaspalveluyksikön alueella palvelua kokeiltiin Hankasalmen, Joutsan, Karstulan, Kangasniemen, Suolahden, Ilomantsin, Kiteen ja Joensuun Rantakylän toimistossa. Pohjoisen asiakaspalveluyksikön alueella kokeilussa olivat mukana Hyrynsalmen, Tervolan, Iin ja Ruukin toimistot. Myös Lappeenrannan Sammonlahden toimisto keskittyy jatkossa ajanvarauspalveluun.

Syksyllä tehdyn kokeilun aikana palautetta kerättiin sekä asiakkailta että Kelan palveluneuvojilta. Suurin osa asiakkaista piti ajanvarauspalvelua perinteistä toimistopalvelua parempana. Asiointi ilman jonotusta sekä palvelun rauhallisuus ja kokonaisvaltaisuus koettiin tärkeäksi ja se, että kaikki asiat hoidettiin kerralla kuntoon.

Osa asiakkaista kuitenkin kritisoi sitä, ettei tieto toimiston muuttumisesta ajanvaraustoimistoksi ollut tavoittanut heitä.

Jatkossa, jos elämäntilanne muuttuu, verkkopalvelussa tai puhelinpalvelussa voi varata ajan kyseisiin toimistoihin. Varaamalla ajan asiakas saa kokonaisvaltaista palvelua, sillä Kelan palveluneuvojalla on mahdollisuus perehtyä tilanteeseen etukäteen.

Helpoiten asiat hoituvat Kelan verkkoasiointipalvelussa.

Mainos