Oras Tynkkynen ehdolle eurovaaleissa

Kansanedustaja, vihreän liiton eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen asettuu ehdolle kevään eurovaaleissa.

Oras Tynkkynen on vihreiden 12. julkistettu ehdokas.

– Liki kymmenvuotisella urallani kansanedustajana olen nähnyt selvästi, kuinka paljon Euroopan unioni vaikuttaa maamme ja koko maailman tulevaisuuteen. Euroopalla on paljon annettavaa Suomelle – ja Suomella Euroopalle, Tynkkynen perustelee.

Tynkkynen tunnetaan työstään ilmastonmuutoksen parissa. Hän toimi edellisen hallituksen ilmastopoliittisena asiantuntijana ja on seurannut ilmastoneuvotteluita Kioton kokouksesta 1997 lähtien.

– Euroopan on osoitettava johtajuutta ilmastokriisin taltuttamisessa, jotta koko maailma saadaan ilmastotalkoisiin mukaan. Suomella on puhtaan teknologian kärkimaana ensiluokkaiset mahdollisuudet luoda vähäpäästöisistä ratkaisuista uusia työpaikkoja ja tuloja, Tynkkynen sanoo tiedotteessaan.

Tynkkynen on huolissaan Euroopan talouskriisistä, joka on monissa maissa muuttunut sosiaaliseksi kriisiksi. Samalla hyvinvoinnin rahoituspohja uhkaa murentua muun muassa veronkierron ja harmaan talouden takia.

Tynkkynen on aiemmin vaikuttanut muun muassa vihreän liiton eduskuntaryhmän puheenjohtajana ja puolueen varapuheenjohtajana. Koulutukseltaan hän on yhteiskuntatieteiden maisteri. Tynkkynen asuu Tampereella, mutta hän on lähtöisin Jyväskylästä.

Mainos