– Työttömän lapsiperheen ruokapöydässä ei ilakoida aivan yhtä riehakkaasti, vasemmistoliiton Risto Kalliorinne totesi vasemmistoliiton ryhmäpuheessa eduskunnassa keskiviikkona.
Eduskunta käy keskiviikkona palautekeskustelun valtioneuvoston selonteosta, joka koskee julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2015- 2018.
Kalliorinne muistutti odotetusti vasemmistoliiton jättäneen hallituksen kehysriihen yhteydessä.
– Vasemmisto vaati muutoksia kehyspäätöksiin, mutta leikkauksia puolustaneet hallituspuolueet kehottivat meitä joko hyväksymään päätökset tai poistumaan hallituksesta.
Hän kritisoi muita oppositiopuolueita uusien avauksien puuttumisesta.
– Perussuomalaisten vaihtoehdossa esitykset rahoitetaan tuttuun tapaan kehitysavun leikkauksilla, Kalliorinne sanoi.
– Keskustassa taas valtionomaisuuden myyntiä kiihdytetään pelottaviin mittasuhteisiin ja tarraudutaan viime vuosisadan kuntarakenteisiin kuin hukkuva oljenkorteen.
Kalliorinne toisti vasemmistoliiton vaatimukset muun muassa lapsilisä- ja indeksileikkausten perumisesta, verotuksen oikeudenmukaistamisesta ja liikenneverkon kehittämisestä. Kalliorinteen mukaan hallitus ei huolehti työllisyydestä.
– Kun päähallituspuolueet puhuvat vakavin kasvoin kuinka meidän on ”kannettava vastuuta”, niin voimme yhtä vakavalla naamalla kysyä mitä vastuuta? Kannammeko vastuuta kaikista kansalaisista ja erityisesti kaikista heikoimmista vai turvaammeko yläluokan ylimitoitettua elintasoa, Kalliorinne kysyi.
Kalliorinne vaatii elvyttävämpää ja työllistävämpää politiikkaa.