Oppositio toivoo 17:nnen kerran sanovan totuuden – välikysymys jätettiin

Keskustan, Perussuomalaisten, Vasemmistoliiton ja Vasenryhmän eduskuntaryhmät jättivät keskiviikkona hallitukselle välikysymyksen työttömyystilanteesta Suomessa.

Välikysymys on seitsemästoista tälle hallitukselle tehty. Sen ensimmäinen allekirjoittaja on Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Kimmo Tiilikainen. Yhtynyt oppositio kysyy, mihin uusiin ja välittömiin työttömyyttä vähentäviin ja työllisyyttä parantaviin toimenpiteisiin hallitus ryhtyy.

Välikysymyksen perusteluissa viitataan hallitusohjelman mainintaan, jonka mukaan hallituksen tavoitteena on työllisyysasteen nosto 72 prosenttiin ja työttömyyden alentaminen viiteen prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä.

Tilastokeskuksen uusimman työvoimatutkimuksen mukaan maaliskuun työttömyys oli 9,5 prosenttia. Hallituksen vaalikauden loppua koskevaan tavoitteeseen nähden Suomessa on 100 000 ihmistä enemmän työttömänä.

Oppositio huomauttaa, että maan eri osien työttömyystilanteessa on suuria eroja ja nuorten työttömyys on edelleen pahentunut. Myös pitkäaikaistyöttömyyden mainitaan olevan tuntuvasti aiempaa korkeammalla.

– Kun mukaan otetaan virallisten lukujen ulkopuolella olevat, vailla työtä on noin 400 000 suomalaista. Suomi on työttömyyskriisissä. Työllisyysaste ei ole noussut vaalikauden aikana lainkaan. Hallitus on epäonnistunut työllisyys- ja talouspolitiikassaan, oppositio paaluttaa ja väittää hallituksen omilla toimillaan vaikeuttaneen työttömyysongelmaa heikentämällä esimerkiksi kotimaisen energian kilpailukykyä kymmenillä prosenteilla ja avaamalla ovet ”kivihiilen vyörymiselle” Suomeen.

Hallituksen syntilistalle oppositio kirjaa myös muun muassa pienten ja keskisuurten yritysten verotuksen kiristämisen, työllisyysmäärärahojen ylijäämän, yksilöllisten työllistämistoimien laiminlyönnin, sekä työ- ja elinkeinotoimistojen ”jatkuvan hallinnollisen myllerryksen”, joka ”on johtanut siihen, että toimistoissa ei kyetä palvelemaan asiakkaita kunnolla”.

– Maamme tilanne on vakava. Siitä huolimatta pääministeri lähtee ja monta muutakin ministeriä on lähdössä hallituksesta, oppositio saa sanotuksi tähänkin asiaan.

Mainos