Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL vaatii, että opiskelijoiden kiristäminen opintotuen leikkauksilla lopetetaan välittömästi ja keskitytään aidosti nopeuttamaan opiskelijoiden valmistumista toimeentulon tasoa nostamalla.
Opiskelijatutkimuksen mukaan 58 prosenttia opiskelijoista kokee vaikeuksia saada rahat riittämään päivittäisessä elämässään. Valtaosa opiskelijoiden menoista jakautuu säännöllisiin elinkustannuksiin, kuten asumiseen ja ruokaan.
Yksinasuvan korkeakouluopiskelijan keskimääräiset kuukausitulot ovat 800 euroa, kun menot kohoavat 890 euroon. Tutkimuksen mukaan opiskelijoiden vanhemmat paikkaavat tulojen ja menojen välistä vajetta sekä suoralla rahallisella tuella että maksamalla opiskelijoiden kiinteitä kuluja.
– Opintotuki kattaa vain puolet tukea nostavan opiskelijan tuloista. Nykyisen kaltainen kehitys, jossa vanhemmat joutuvat maksamaan osan opiskelijoiden elämisestä, asettaa koulutuksellisen tasa-arvon vaakalaudalle. Onko vain varakkailla mahdollisuus opiskella tulevaisuudessa, kysyy SYL:n puheenjohtaja Piia Kuosmanen.
Opiskelijoista 55 prosenttia käy säännöllisesti ansiotyössä välttämättömän toimeentulon turvaamiseksi. Opiskeluun käytetäänkin keskimäärin 32 tuntia viikossa.
SYL toteaa, että opiskelijat eivät ole laiskoja, eivätkä sinnittele köyhyysrajan alapuolella huvikseen.
– Syyt opintojen pitkittymiseen ovat jossain aivan muualla. Opiskelijoiden omat tavoitteet valmistumiselle ovat kunnianhimoisia. Nyt olisikin korkea aika myöntää, että opiskelijoiden valmistumista voidaan parhaiten tukea toimeentulon tasoa korottamalla, SYL:n hallituksen jäsen Marko Rosenholm sanoo.
Tutkimuksesta selviää, että opintolaina toimii tärkeänä elementtinä sitä nostavien opiskelijoiden opintotuessa, mutta keskimääräiseen korkeakouluopiskelijan toimeentuloon sillä on vain marginaalinen vaikutus.
SYL:n mukaan opintotuen asumislisää nostamalla voidaan puolestaan vaikuttaa suoraan opiskelijoiden arkeen. Kahdensadan euron suuruinen asumislisä ei vastaa nykyisiä asumiskustannuksia, ja tämän seurauksena suurin osa koko opintotuesta kuluukin asumiseen.